Kuva: Fotolia

Isälleni: "Välillä koin olevani sinulle niin valtava taakka, että olisin halunnut kuolla pois"

14.09.2016 20:10 - Rea Tallgren

Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.

"Mietitkö koskaan, miltä minusta tuntui, kun vietit aikaa sisarusteni kanssa? Mietitkö koskaan, että koin jääväni täysin yksin, kun en ikinä päässyt mukaanne.

Koin olevani taakka. Taakka, jota ei jaksettu kantaa, joten se oli helpompi jättää pois matkasta. Tiedän, ettei asia oikeasti ollut niin, mutta miksi et voinut koskaan selittää, miksi en päässyt mukaanne? 

Välillä mietin, että minusta oli niin paljon vaivaa, että olisin mieluummin kuollut pois.

Isä, uskon silti vahvasti, että yritit parhaasi. Olit hyvä isä sisaruksilleni, et minulle. Mutta hyväksyn sen. Olin vanhin lapsi. Minun oli helppo kestää "mitä vain". Ja kestinkin. 

Välillä silti toivoin, että olisit edes toivottanut minulle hyvää yötä."

Terveisin, 

Tyttäresi"

Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.

Lue aikaisemmat Avoimet kirjeet tästä

Kilpailut

Uusimmat