Kuva: Fotolia

Epäiletkö kumppanisi luotettavuutta? 3 ihmistyyppiä, jotka todennäköisimmin ajautuvat pettämään

28.07.2017 13:45 - Emmi Moilanen

Asiantuntijan mukaan erittäin epävarmat ihmiset voivat ajautua itseluottamuksen puutteessaan hakemaan rakkautta myös muualta.

Petetyksi tuleminen on aina kova kolaus parisuhteelle. Usein olisi parempi kuitenkin rehellisesti keskustella kumppaninsa kanssa asiat halki, kuin jättää salaisuuksia rasittamaan osapuolten välistä luottamusta. Jos kuitenkin epäilet, että kumppanillasi on jotain salattavanaan, on muutama erilainen ihmistyyppi, jonka käytökseen kanttaa erityisesti kiinnittää huomiota.

Independent julkaisi kirjailija ja deittailuasiantuntija Matthew Husseyn haastattelun, jossa mies paljastaa ihmistyypit, jotka todennäköisimmin sortuvat pettämään kumppaniaan parisuhteen aikana.

1. Narsistit

Hussey kertoo, että narsistisia luonteenpiirteitä omaavat henkilöt yleensä pyrkivät osoittamaan vain sen, kuinka rakastettavia he itse ovat.

- Heille ei riitä, että oma kumppani rakastaa heitä. Narsistien on varmistettava, että kaikki muutkin rakastavat, Hussey toteaa.

Huomionhakuiselle käytökselle löytyy kuitenkin selitys.

- He tuntevat olonsa arvokkaaksi vain silloin, kun myös joku muu flirttailee, harrastaa seksiä, tai suutelee heidän kanssaan, Hussey jatkaa.

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että narsistisia piirteitä omaavat ihmiset sitoutuvat huonosti romanttisiin parisuhteisiin, sillä nämä henkilöt haluavat pitää kaikki vaihtoehdot avoinna sille, jos sattuvat löytämään jonkun paremman itselleen.

2. Epävarmat ihmiset

Meillä kaikilla on omat epävarmuutemme ja heikot kohtamme, jotka tuovat elämäämme haasteita aina silloin tällöin. Husseyn mukaan kuitenkin erittäin epävarmojen ihmisten kanssa tulisi olla varuillaan.

- Kun joku tuntee syvää epävarmuutta siitä, että et osoita hänelle joka hetki rakkauttasi, he lähtevät etsimään sitä muualta. Ja se on vaarallista, Hussey toteaa.

3. Ihmiset, jotka ovat puhtaasti vain itsekkäitä

Hussey kertoo, että itsekkäillä ja omaa etuaan tavoittelevilla ihmisillä harvoin on moraalisia rajoituksia edes omaa parisuhdettaan kohtaan.

- He tiedostavat, että pettäminen voi musertaa kumppaninsa täysin. Näiden ihmisten itsekkäät tarpeet menevät kuitenkin kaiken edelle.

Lue myös: Kumpi on pahempaa: Henkinen vai fyysinen pettäminen?

Lue myös: Onko kumppanisi pettänyt sinua? 7 tärkeää neuvoa, jotka auttavat toipumisessa

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat