Kuva: Fotolia

Missä vaiheessa avioliittoa petetään todennäköisimmin? Naisilla ja miehillä ero

12.11.2017 16:15 - Iiro Myllymäki - Luettu 2 195 kertaa

Naiset pettävät todennäköisimmin oltuaan naimisissa kumppaninsa kanssa 6-10 vuotta.

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, missä vaiheessa avioliittoa miehet ja naiset ovat todennäköisimmin petollisia. Tutkimus on julkaistu Journal of Sex Research -lehdessä, ja sitä varten tutkittiin 423:a pitkässä parisuhteessa olevaa ihmistä. Heiltä kysyttiin, missä vaiheessa avioliittoa he todennäköisimmin pettäisivät puolisoaan, jos tilaisuus tulisi vastaan.

Selvisi, että naisten osalta pettäminen on todennäköisintä 6-10 avioliittovuoden kohdalla. Tutkijat uskovat, että tämä johtuu siitä, että tuohon aikaan avioliitossa naiset usein kokevat paineita lasten kasvattamisesta ja keski-ikäistymisestä saman kumppanin kanssa. Suhteen alussa pettämistä ehkäisee alkuhuuma, kun taas kymmenen avioliittovuoden jälkeen suhde on jo ehtinyt vakiintua ja tämä ehkäisee pettämistä.

Miehillä tulokset olivat toisenlaisia. Miehille pettäminen oli todennäköisintä 11 avioliittovuoden jälkeen. Tutkijat uskovat, että syy piilee keski-iän kriisissä ja evoluutioon liittyvässä halussa tehdä lisää lapsia. Samainen tutkimus kertoo myös, että miehet pettävät naisia todennäköisemmin.

Lue myös: Kestikö suhde pettäjän kanssa anteeksiannon jälkeen? Puolisot paljastavat

Lue myös: Miten oppia luottamaan kumppaniinsa uudelleen, kun on tullut petetyksi? Asiantuntija neuvoo

Lue myös: "Pettäminen tekee avioliitosta kestävämmän"

Lähde: Metro.co.uk

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat