Kuva: Shutterstock

Miehet paljastavat: Romanttisin asia, jonka olen kokenut

08.04.2018 20:15 - Emmi Moilanen

Jo pienet eleet ja kehut voivat saada aikaan romanttisen tunnelman.

Rakkaus ja romantiikka ovat asioita, jotka tuovat piristystä elämään. Joskus romanttiset hetket voivat tuntua niin merkityksellisiltä, että ne painuvat muistiin koko loppuelämän ajaksi. Elite Daily kokosi Reddit-käyttäjien kertomuksia romanttisimmista kokemuksistaan. Suomensimme parhaimmat tarinat alle.

Hetki rakkauden tunnustamisen jälkeen

”Kun tunnustin rakkauteni tyttöystävälle ensimmäistä kertaa, hän vastasi ”tiedän.” Se oli ihmeellistä.”

”Kun kerroin tyttöystävälleni, että rakastan häntä. Olin todella hermostunut ja takana oli vain kolme kuukautta parisuhdetta, mutta hän hymyili ja sanoi ”kestipä se kauan.” Sitten hän veti minut suudelmaan, tuntuu todella hyvältä nyt.”

Lähes elokuvamainen kohtaus

”Tapailemani tyttö juoksi rappuset alas ja etupihan läpi hypäten suoraa käsivarsilleni, kun näki minun saapuvan pihaan. Sulin.”

Kosinta

”Nykyinen aviomieheni kosi minua täydessä lentokoneessa lennon aikana, kuulutuslaitteiston kautta. Lentoemäntä auttoi häntä. Oli lentoemännän idea laittaa kumppanini koneen etuosaan, jotta minun täytyisi kävellä takaa pitkän käytävän läpi kuin alttarille, missä mies odotti polvistuneena. Kaikki matkustajat hurrasivat ja onnittelivat meitä, kun palasimme takaisin istumaan. Saimme myös ilmaiset juomat loppulennon ajaksi ja humalluimme. Se oli epätodellista!"

Yllättävä suudelma

”Seisoin yökerhon edessä ja tyttö, joka oli yhtä pitkä tai vähän pidempikin kuin minä, tarttui kiinni, veti lähelle ja antoi suudelman, joka tuntui koko kehossani. Tämä tapahtui täysin yllättäen ja oli itseasiassa loistava suudelma.”

Pienet, mutta merkittävät eleet

”Olin todella kipeä ja nainen tuli viereisestä maakunnasta saakka kokkaamaan minulle kotitekoista keittoa ja hipsuttamaan hiuksiani. Se todellakin oli suloisin asia, mitä kukaan on koskaan tehnyt minulle.”

Kehut, jotka ilahduttavat vielä vuosia myöhemmin

“Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa kouluajoista lähtien. Silloin, lukioikäisinä meillä molemmilla oli todella huono itsetunto. Vuosipäivänämme tyttö kirjoitti minulle satoja muistilappuja, jotka sisälsivät kohteliaisuuksia ja kehuja. Hän laittoi ne lasipurkkiin ja antoi minulle vaikeita aikoja varten. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, avaan silloin tällöin huonona päivänä purkin ja luen yhden lapun.”

Lue myös: Nykyajan romantiikkaa? Mies lupasi kosia, jos naisen Facebook-päivitys saa tarpeeksi tykkäyksiä

Lue myös: Tuo romantiikka taas suhteeseen - keinot, joilla lähennyt kumppaniisi uudestaan

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat