Kuva: Shutterstock

Lauseet, joita ei koskaan tulisi sanoa kumppanille - oletko sortunut?

25.05.2018 22:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi kumppanin perheen arvosteleminen ja moittiminen ovat asioita, jotka usein kannattaisi jättää sanomatta.

Suhteen vertailu muiden parisuhteisiin tai kumppanin vertaaminen edellisiin seurustelukumppaneihin ovat asioita, jotka pahoittavat nopeasti toisen osapuolen mielen. Suurenkin riidan keskellä tulisi malttaa pitää sanansa kurissa, vaikka tekisikin mieli loukata toista esimerkiksi toteamalla, että hän ei enää tee sinua riittävän onnelliseksi.

Your Tango -sivusto listasi lauseet, joita parisuhteessa olevien kumppanusten ei tulisi koskaan sanoa toisilleen.

Ethän sorru näihin?

1. ”Et tee minua enää onnelliseksi.”

2. ”En olisi uskonut, että pysymme yhdessä näinkin pitkään.”

3. ”Olet muuttunut liikaa.”

4. ”Jos todella rakastat minua, tekisit nyt niinkuin haluan.”

5. ”Tiesit kyllä mihin ryhdyit, kun aloit seurustella kanssani.”

6. ”Ei, en halua selvittää ongelmiamme ja lähteä pariterapiaan kanssasi.”

7. ”Olen kanssasi vain lasten takia.”

8. ”Häivy silmistäni!”

9. ”Perheesi on avian hullua porukkaa.”

10. ”On helpompaa ja taloudellisesti kannattavampaa pysyä yhdessä.”

Lue myös: Lauseet, joilla ehkäiset riidat parisuhteessa - oletko jo kokeillut?

Lue myös: Oudot tavat, joita pitkään yhdessä olleet pariskunnat tekevät - samaistutko?

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat