Kuva: Shutterstock

Älä heitä omaa potentiaaliasi hukkaan – 10 seikkaa, jotka hidastavat menestymistäsi

16.08.2018 23:15 - Emmi Moilanen

Muiden odotusten ja vaatimusten mukaan eläminen voi estää sinua saavuttamasta unelmiasi.

Elämässä on tärkeää pysyä itselleen rehellisenä ja uskaltaa rohkeasti tavoitella omia unelmiaan. Joskus usko itseen voi kuitenkin olla kortilla ja omien kykyjen epäileminen hidastaa menestymistä.

Lue alta Elite Daily -sivuston listaus ajatuksista ja tavoista, jotka estävät sinua hyödyntämästä täyttä potentiaaliasi.

Luovu näistä:

1. Olosuhteiden tai muiden ihmisten syyttäminen omista virheistäsi.

2. Itsesi ja omien kykyjesi epäily.

3. Ajankulumisesta ja omasta elämäntilanteesta murehtiminen.

4. Ystävyyssuhteen ylläpitäminen henkilön kanssa, joka kuluttaa voimavarojasi ja myrkyttää mielesi.

5. Yrität tavoitella ja kopioida jonkun toisen unelmia sekä menestystä.

6. Menneisyydessä tehtyjen virheiden loputon murehtiminen ja häpeäminen.

7. Ystävien kadehtiminen ja ajatukset siitä, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella.

8. Oman ajan tarpeellisuuden ja onnellisuuden unohtaminen muiden tarpeista huolehtiessa.

9. Ylimääräisen ja turhan draaman järjestäminen työpaikalla tai kaveripiirissä.

10. Muiden vaatimusten ja odotusten mukaan eläminen.

Lue myös: Haluatko kestävän parisuhteen? Ota haltuun rakkaustutkijan käytännölliset vinkit

Lue myös: Eikö töihin lähteminen huvita? 5 täsmävinkkiä motivaation uudelleen löytämiseksi

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat