Kuva: Shutterstock

Jämähdättekö usein kotisohvalle? 6 treffi-ideaa, jotka piristävät parisuhdetta välittömästi

15.08.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Uusi ympäristö saa usein myös keskustelunaiheet erilaisille poluille kuin yleensä.

Parisuhteen arkipäiväistyessä ja alkuhuuman karistessa arjen pyörteiden keskellä yhteisen laatuajan vaalimisesta tulee yhä tärkeämpää. Elokuvailta kotisohvalla rentouttaa, mutta aina silloin tällöin on hyvä rikkoa tuttua kaavaa ja lähteä viettämään treffi-iltaa muualle – usein tämä tuo myös kaivattua kipinää arjen keskellä.

Jos elokuvat ja ravintolaillat kuulostavat jo liiankin tutuilta ideoilta, ottakaa haltuun Your Tango -sivuston listaamat deittivinkit, jotka patistavat pariskunnan myös pois sohvannurkasta. Suomensimme parhaimmat vinkit alle.

Ota ideat talteen jo nyt:

1. Lähtekää viettämään deitti-iltaa keilahalliin tai minigolfaamaan. Jos nämä perinteiset ideat eivät kuitenkaan houkuta, lähtekää kokeilemaan pelailua esimerkiksi pelihalliin.

2. Lähtekää ulkoilemaan. Valitkaa tavanomaisten lenkkimaastojen sijaan reitti esimerkiksi kaupungin toiselta laidalta.

3. Ota kumppani mukaan harrastukseesi. Esimerkiksi kuntosalitreeni, seinäkiipeily tai vaikka neulomisen opettelu on hauskaa puuhaa myös yhdessä.

4. Siirtäkää yhteinen koti-ilta sohvannurkasta läheiseen kahvilaan. Uusi ympäristö virittää usein myös tunnelman ja keskusteluaiheet erilaisille taajuuksille kuin kotona.

5. Osallistukaa yhdessä pubivisaan.

6. Jos päätätte kuitenkin jäädä kotiin, nouskaa ylös sohvalta ja vaihtakaa elokuvailta ruuanlaittoon tai lautapeleihin – nauttikaa laatuajasta myös ilman älypuhelimien ruutuja.

Lue myös: Sinkut kertovat: Asiat, jotka pilaavat ensimmäiset treffit varmasti

Lue myös: Kysymykset, jotka tulisi kysyä kumppanilta ensimmäisen seurusteluvuoden aikana – tiedätkö jo vastaukset?

Lue myös: Parisuhde voi muuttaa mieltymyksiäsi - katso miten

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat