Kuva: Shutterstock

Olisiko deitti sittenkin parempi pelkkänä ystävänä? Kaksi merkkiä paljastaa

13.10.2019 20:15 - Emmi Moilanen

Toinen merkittävä tekijä on eroavat näkemykset siitä, millainen on hyvä ja toimiva parisuhde.

Deittaillessa ja seurustelukumppania etsiessä kemiat eivät aina kohtaa toivotulla tavalla. Tämän lisäksi on olemassa myös muita seikkoja, jotka kielivät jo hyvin aikaisessa tapailuvaiheessa sen, että romanttisen suhteen sijaan välillänne saattaa toimia paremmin pelkkä kaveruus.

Elite Daily -sivusto haastatteli psykologi Joshua Klapowia. Klapow paljasti julkaisulle kaksi paljon puhuvaa merkkiä, jotka kielivät siitä, että välillenne ei ehkä muodostu kaveruutta syvempää suhdetta.

1. Lähitulevaisuutenne suunnitelmat poikkeavat merkittävästi toisistaan

Jos deittikumppani ei haaveile seurustelusuhteesta tai juttunne ei ole herättänyt hänessä riittävän voimakkaita tunteita, Klapow painottaa, että tällöin tilannetta olisi hyvä arvioida uudelleen.

- Tilanne altistaa sinut sydänsuruille. Joskus on hyvä hidastaa tahtia ja pistää deittailu poikki, jos kumppani ei ole samalla sivulla kanssasi.

2. Odotuksenne parisuhteesta poikkeavat merkittävästi toisistaan

Klapow kannustaa deittailijoita pohtimaan myös sitä, onko potentiaalisella seurustelukumppanilla samankaltainen käsitys siitä, millainen on hyvä parisuhde.

- Ehkä toinen teistä on avoimen suhteen kannalla ja toinen ei, tai kumppani kaipaa paljon romantiikkaa ja sinä et, hän listaa esimerkkejä.

Vaikka kemiat eivät kohtaisikaan romanttisessa mielessä, Elite Dailyn artikkelissa painotetaan myös, ettei tämä seikka poissulje ystävyyssuhteen muodostumista.

Lue myös: Sinkut kertovat: Asiat, jotka pilaavat ensimmäiset treffit varmasti

Lue myös: Huonoimmat treffit koskaan? Hauska tarina leviää netissä

Lue myös: 35-vuotiaan miehen treffi-ilmoitus ihmetyttää netissä - "Onko tuo mies tosissaan?"

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat