Kuva: Shutterstock

Milloin parisuhde ei enää tee hyvää sinulle? Havaitse salakavalat ja myrkylliset merkit ajoissa

22.01.2020 15:15 - Emmi Moilanen

Parisuhde voi hiipua pikkuhiljaa, jolloin hälytysmerkit saattavat jäädä huomaamatta.

Olemme kirjoittaneet aikaisemmin syistä, jotka voivat altistaa parisuhteessa koetulle yksinäisyyden tunteelle. Jos näihin seikkoihin huomion kiinnittäminen ei kuitenkaan tunnu auttavan, on mahdollista, että suhde on hiipunut etäiseksi, jolloin toisen tunteita ei enää oteta riittävän hienotunteisesti huomioon.

Your Tango -sivusto kirjoitti hälytysmerkeistä, jotka paljastavat, että parisuhde ei ehkä enää tee hyvää sinulle. Voit lukea alta hälytysmerkeistä, jotka enteilevät parisuhteen muuttumista myrkylliseksi.

Sinulla on olo, ettet osaa tehdä nykyisin enää mitään oikein

Kumppani tuntuu kritisoivan sinua nykyään pienimmästäkin syystä ja sinusta tuntuu, että hän jopa tahallaan yrittää saada sinut lannistumaan.

Asiat pyörivät vain hänen ympärillään

Kumppanillasi on nykyisin niin kiire keskittyä omiin asioihinsa, että sinun mielipiteesi ja toiveesi tuntuvat jatkuvasti jäävän jalkoihin.

Hyvät hetket ovat aiempaa harvemmassa

Silloinkin, kun asiat sujuvat välillänne hyvin, viimeaikaisten kokemusten valossa sinun on vaikea nauttia ajoittaisista onnellisista hetkistä kumppanisi kanssa.

Sinusta tuntuu, ettet voi olla enää oma itsesi

Sinun saattaa olla myös vaikea kertoa tuntemuksistasi ääneen, sillä pelkäät kumppanin vähättelevän tuntemuksiasi.

Hän ei enää kannusta ja tue sinua

Kun kaipaisit tukea, kannustusta tai vain lohduttavaa olkapäätä, huomaat, ettei kumppani enää huomioi tarpeitasi kuten aikaisemmin.

Lue myös: Riidanaiheet, joista kinasteleminen on yleensä turhaa – sorrutko omassa suhteessasi?

Lue myös: Miehet avoimina: "Pahinta, mitä olen sanonut riidan aikana"

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat