Kuva: Shutterstock

Rakkauselämässään intohimoisimmat horoskooppimerkit listattiin – löydätkö omasi joukosta?

10.04.2021 22:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi leijonalle luottamus on avain asemassa siihen, pääseekö intohimoinen sielu todella valloilleen.

Horoskooppien avulla on hauska tarkastella rakkauselämää ja sitä, millaisia piirteitä omista ihmissuhteista saattaa tähtimerkin perusteella löytyä. Elite Daily -sivusto listasi parisuhteissaan intohimoisimmat horoskooppimerkit.

Löydätkö oman merkkisi listauksesta?

Härkä (20.4.-20.5.)

Voimakastahtoinen härkä on vahvasti yhteydessä myös tunne-elämäänsä sekä seksuaalisuuteensa. Merkin edustajat eivät päästä ketä tahansa elämäänsä, vaan säästävät intohimonsa henkilölle, jonka kanssa kemiat klikkaavat yhteen täydellisesti.

Kun näin tapahtuu, härät ovat suhteissaan lojaaleja, rakastavia ja valmiita taistelemaan parisuhteen hyvinvoinnin puolesta.

Leijona (23.7.-22.8.)

Leijonalle lojaalius on kaikki kaikessa. Merkin edustajat eivät rakastu helposti mutta kun näin käy, he ovat äärimmäisen uskollisia kumppaneita rakkaalleen. Kun leijona tuntee parisuhteessa turvaa, suojamuurit laskeutuvat ja intohimoinen sielu pääsee valloilleen.

Tulimerkin edustajat ovat myös luonnostaan lämpimiä ja vetovoimaisia ihmisiä, joista ympärillä olevat viehtyvät helposti.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Skorpionit tunnetaan melko salaperäisinä ja herkkinä tyyppeinä, joilta kuitenkin löytyy myös ripaus dramaattisuutta. Kun he kiinnostuvat syvemmin jostakusta, mieleen heräävät toiveet pitkäaikaisesta ja rakkaudentäyteisestä parisuhteesta.

Skorpionit saavat kumppaninsa tuntemaan itsensä maailman tärkeimmäksi ihmiseksi, eikä suhteesta puutu romanttisia eleitä, seikkailunhalua tai intohimoista seksiä.

Kalat (19.2.-20.3.)

Kalat toivoo elämäänsä päätä huimaavaa rakkautta, joka saa sukat pyörimään jaloissa. Kun se oikea on löytynyt, merkin edustajat tekevät kaikkensa, jotta parisuhde voi hyvin ja kukoistaa.

Merkin edustajien kumppanit saavatkin nauttia parisuhteesta, jossa rakkaudentunnustukset ja muut tunteet osoitetaan avoimesti.

Lue myös: Mitä vuosi 2020 lupaa sinulle? Voice.fi:n vuosihoroskooppi paljastaa suurimmat käänteet

Lue myös: Rakkaus muuttaa ihmistä viidellä eri tapaa – huomaatko piirteet itsessäsi?

Lue myös: Seksi ei kiinnosta nuoria samoin kuin ennen - yksi syy ylitse muiden

Juttu on julkaistu alun perin 11.1.2020.

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat