IS: Raju epidemia uhkaa Suomessa?

04.01.2013 11:00 - Eeva Rajala

Suomea uhkaa raju sikainfluenssan virusaalto, joka leviää maahan Norjasta, kertoo Ilta-Sanomat.

Satoja norjalaisia on sairastunut viime viikkoina tautiin. Sairastunut 11-vuotias norjalaispoika menehtyi viime viikolla. Myös Suomessa on jo todettu sekä sikainfluenssaa että H3N2-virusta. Suomen epidemia voi olla tällä kertaa tavallista rajumpi, sillä influenssarokotus on jäänyt monilta ottamatta.

- On hyvin mahdollista, että tämä vahvistaa epidemiaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Ilkka Julkunen kertoo Ilta-Sanomien printtiversiossa.

Riskiryhmiin kuuluvista ilmaisen rokotteen on ottanut alle puolet siihen oikeutetuista. Julkunen kehottaa riskiryhmiin kuuluvia vielä ottamaan rokotus, vaikka onkin sattumasta kiinni, miten kovana virus lopulta iskee.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat