Päihitä selkäjumi 10 liikkeellä - kokeile kotona!

25.04.2015 08:54 - Reija Saarinen

Moni kärsii selkäkivuista esimerkiksi huonoista työasennoista johtuen. Niihin purevat helpot voimistelevat liikkeet.

Selän ja yläselän kiputilta ovat monelle tuttuja. Onneksi omaa kehoaan voi kuitenin huoltaa tehokkaasti myös kotona. Ja juuri sen vuoksi venyttelely ja kehonhuolto kannattaa ottaa osaksi jokapäiväistä elämää.

Alla loistavia vinkkejä yläselkäkivun ehkäisyyn.

1. Vedä leukaa sisään, hengitä syvään sisään ja ulos. Tee tämä kolme kertaa puolen tunnin välein.

2. Huolehdi rangan liikkuvuudesta kaikkiin liikesuuntiin: taivuta eteen, taakse ja sivulle, kierrä, pyöristä ja notkista.

3. Venytä kyljet. Kurkota käsiä vuorotellen yläviistoon.

4. Souda. Välineiksi käyvät kuminauha, käsipaino, soutu- tai kuntosalilaitteet tai vene.

5. Painele kipupisteitä. Käytä apuna tennispalloa, koukkua tai kaveria. Lihaksen kipupisteiden painelu minuutin ajan lievittää lihasjännitystä.

6. Kokeile putkirullausta rintarangan liikkuvuuden parantamiseen. Aseta rulla yläselän alle ja taivuttele lempeästi sen yli tai rullaa selkää sen päällä.

7. Roiku. Roiku tangosta ja pidä jalat maassa. Hengittele syvään. Voit kokeilla myös aktiivista roikkumista, jolloin roikut täysin tai osittain käsien varassa.

8. Sauvakävele. Sauvakävely tehostaa yläselän liikettä ja kestävyysliikunta parantaa lihasten verenkiertoa.

9. Venytä rintalihakset. Arkitoimiin liittyy paljon kumara-asentoja ja olkapäät edessä työskentelyä. Vastaliikkeenä avaa rintakehää, se estää yläselän jäykistymistä.

10. Kokeile manuaalista terapiaa pitkittyneeseen kipuun, jos omat keinot eivät riitä. Hieronnasta tai nikamakäsittelystä voi olla apua rentouttamaan lihaksia ja parantamaan rangan liikkuvuutta.

 

Lähde: Selkäliitto

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat