Työpaikan oloissa kehittämistä - lähes 48 prosenttia aikuisista ei puutu kiusaamiseen

22.08.2015 10:00 - Senni Loikala

Kiusaaminen ei ole vain koulujen vitsaus, vaan myös työelämässä tuttu ilmiö.

Työpaikkakiusaaminen on ikävän yleistä, selviää tuoreesta brittikyselystä. Yleisin kiusaamisen muoto on työtoverin syrjiminen ja yhteisön ulkopuolelle jättäminen.

Kyselyyn vastasi yli 2000 työntekijää, joiden kokemukset pääset lukemaan alta:

68 prosenttia piti työpaikallaan esiintyvää kiusaamista syrjimisenä. Tällöin kiusattua työkaveria ei esimerkiksi oteta mukaan lounaalle, after workille tai tapaamisiin.

48 prosenttia myöntää, ettei ole puuttunut kiusaamiseen. Heistä osa ei puuttunut kiusaamiseen työnsä menettämisen pelossa, kun taas toiset eivät kokeneet siihen puuttumista omaksi vastuukseen.

37 prosenttia työntekijöistä on kokenut kiusaamista.

24 prosenttia on nähnyt, kun työkaveria on nöyryytetty tarkoituksella.

21 prosenttia työntekijöistä on alkanut itkeä kiusaamisen takia. 

5 prosenttia on nähnyt, että työkavereiden välillä on esiintynyt fyysistä väkivaltaa.

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat