Kuva: Fotolia

"Älä ikinä putsaa korvia pumpulipuikolla" - lääkäreiltä tiukka varoitus

31.10.2016 14:15 - Rea Tallgren

Pumpulipuikkojen käyttäminen aiheuttaa pahimmillaan noidankehän, josta ei ole helppoa ulospääsyä.

Moni putsaa korvansa pumpulipuikoilla. Tapa on niin yleinen, ettei siihen tule kiinnitettyä huomiota, vaikka itse asiassa moni lääkäri suosittelee, että pumpulipuikkoja ei missään nimessä tulisi työntää korvakäytäviin. Independent on julkaissut aiheesta jutun otsikolla "Älä IKINÄ putsaa korvia pumpulipuikolla"

Mikä on sitten syynä moisen jyrkkään kieltoon? Korvien vaikku pitää korvat terveinä, eikä vaikkua tulisi puhdistaa niin syvältä kuin ihmiset nykyään järjestelmällisesti puhdistavat. Korvien liiallinen puhdistaminen itse asiassa lisää korvatulehdusten riskiä aikuisillakin. Independentin mukaan suurin osa lääkäreistä vastustaakin ehdottomasti korvakäytävien putsaamista pumpulipuikoilla. 

Pumpulipuikot luotiin alunperin jotta olisi helpompi levittää erilaisia rasvoja tai salvoja vaikkapa vauvojen ihoon. Niiden työntäminen korvakäytävään ei ollut suositeltua tuolloin, eikä edelleenkään. Puikoissa on myös jo vuosikymmenien ajan ollut varoitus, jossa kehotetaan, ettei niitä saisi työntää korvakäytävään. 

Independentin mukaan suurin osa putsaa korvakäytäviään puikoilla siitä yksinkertaisesta syystä, että se tuntuu hyvältä, korvissa kun on niin monia tuntoherkkiä hermopäitä. Se kuitenkin myös varoittaa välittömästä seurauksesta; mitä enemmän korvakäytäviä putsaa, sitä enemmän ne myös kutiavat. Kyseessä on siis eräänlainen noidankehä. 

Voit katsoa alta videon, jolla miehen korvaan oli jäänyt pumpulipuikon pumpulipää, ja lääkäri joutui kiskomaan sen ulos pihdeillä. Mieti kuitenkin kaksi kertaa, haluatko nähdä videon. 

Lue myös: Kärsitkö hauraista hiuksista ja huonosta ihosta? Ratkaisu voi löytyä yllättävältä taholta

Lue myös: Syötkö oikeita vitamiineja tarpeeksi? Suomalaisasiantuntija opastaa

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat