Kuva: Fotolia

Vesimelonikakku tai terveellinen pavlova - nappaa helpot ja terveelliset reseptit talteen

23.07.2017 10:15 - Katariina Auvinen

Kesä on hedelmien ja marjojen kulta-aikaa. Niitä kannattaa hyödyntää myös terveellisissä jälkiruuista.

Haluaisitko herkutella, mutta huono omatunto kolkuttaa jo ensimmäisestä piirakkapalasta? Ei hätää, Good Housekeeping -julkaisu on listannut terveellisiä ja raikkaita jälkiruokia nautittavaksi näin kesällä. 

Vesimelonikakku
Tämä on tämän kesän hittiherkku. Se on nopea ja yksinkertainen valmistaa. Tarvitset vain vesimelonin, noin 4 dl vähärasvaista kermaa sekä lempimarjoja tai hedelmiäs.

Poista vesimelonista kuori ja leikkaa molemmat päät tasaiseksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kuorruta vesimeloni kermalla. Ripottele tämän jälkeen päälle hedelmäpaloja ja marjoja. 

Pienet pavlovat 
Pavlovan pohja koostuu kevyestä marengista. Tarvitset pohjaan 4 valkuaista ja 2 desiä sokeria, joita vatkataan kulhossa niin kauan, että niistä muodostuu kova vaahto. Lisäksi voit lisätä 1 tl maissijauhoa sekä 1tl etikkaa seokseen. Tämä auttaa seosta muotoutumaan. Tee pieniä kekoja leivinpaperille marengista ja paista niitä uunin keskitasolla 125 asteessa noin tunnin verran. 

Anna pohjien jäähtyä ja lisää niiden päälle tuoreista mansikoista tehtyä sosetta sekä mustikoita ja mansikoita. 

Pitsa vesimelonista
Vesimelonista on moneksi. Leikkaa vesimelonin suurimmasta kohdasta parin sentin paksuinen kiekko, jonka voit täyttää kermalla tai rahkalla. Pitsan voi koristella mieleisillään makeilla ainesosilla. 

Marjaisa sorbetti basilikalla
Jos mielesi tekee jotain viileää ja hyvää, mutta et halua sortua kermajäätelöön, voit tehdä itse sorbettia. Tarvitset sorbettia varten 6 dl marjoja, nippu basilikaa, noin 2 desiä sokeria, desi vettä tai sitruunamehua sekä yhden kananmunan valkuainen.

Soseuta marjat tehosekoittimessa. Kiehauta sen jälkeen kattilassa vesi tai sitruunamehu, 1,5 dl sokeria sekä basilika. Lisää soseutetut marjat liemeen ja soseuta seos uudestaan tasaiseksi, jotta basilika sekoittuu joukkoon. 

Vatkaa tämän jälkeen valkuainen ja 0,5 desiä sokeria tiukaksi vaahdoksi. Sekoita vaahto varovasti jäähtyneen marjaseoksen joukkoon. Laita massa vuokaan ja pakasta sitä vähintään 5 tuntia. Seosta kannattaa hiukan sekoitella jäätymisen aikana. 

Lue myös: "Kuka haluaisi naida sinut?" - Morsiamen saama viesti jälkiruokafirmalta shokeeraa

Lähde: Good Housekeeping

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat