Kuva: Shutterstock

8 helppoa tapaa, jotka kohottavat itseluottamustasi välittömästi - ota käyttöön jo tänään

13.02.2018 22:15 - Emmi Moilanen

Hyvä ryhti, hikitreeni tai kupillinen kahvia voivat toimia yllättävänä apuna lannistuneeseen oloon.

Aina asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, olipa kyse sitten työ- tai perhe-elämästä, parisuhteesta tai harrastuksista. Vastoinkäymiset tai epäonnistumisen hetket voivat saada olon hetkellisesti tuntumaan lannistuneelta ja itseluottamuksen lähentelemään pohjamutia. Tunteeseen ei kuitenkaan kannata jäädä vellomaan pitkäksi aikaa, sillä on olemassa muutama seikka ja arkipäiväinen teko, joihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Lue alta Popsugarin helpot niksit, joiden avulla kohotat itseluottamustasi välittömästi.

1. Suorista ryhtisi

Popsugarin artikkelissa todetaan, että tutkimukset ovat osoittaneet hyvän ryhdin kohottavan itseluottamuksen ja positiivisen ajattelun lisäksi myös yleistä mielialaasi. Pyöräytä siis olkapäitäsi taaksepäin ja röyhistä rintaasi seuraavan kerran, kun epäilet omia kykyjäsi jonkin asian suhteen.

2. Juo kupillinen kahvia

Kofeiinin on todistettu lisäävän energisyyttä, valppautta ja jopa itsevarmuutta. Iltapäiväväsymyksen iskiessä seuraavan kerran, kokeile juoda ylimääräinen kupillinen kahvia.

3. Tee hikitreeni

Liikunnalla on useita positiivisia vaikutuksia fyysiseen hyvinvointiimme. Tutkimukset ovat osoittaneet myös, että hikitreenin jälkeen olo on itsevarmempi ja stressin määrä on vähentynyt huomattavasti.

4. Suihkauta lempituoksuasi

Tuoksuasiantuntija Danielle Flemingin mukaan hajut ja tuoksut voivat vaikuttaa suuresti siihen, mitä tunnemme ja millä tavalla koemme asioita. Suosikkihajuvetesi miellyttävä tuoksu voikin siis kohottaa mielialaasi, sekä saada olon tuntumaan onnelliselta ja rentoutuneelta.

5. Mielikuvaharjoitukset

Mielikuvaharjoitus voi olla nopea ja tehokas keino itsevarmuuden kohottamiseksi. Mielikuvien voimaa ei tulisi arvioida: mitä enemmän visualisoit tavoitteidesi saavuttamista, sitä enemmän alitajuntasi ryhtyy odottamaan onnistumisia. Tällainen mielentila voikin johtaa unelmiesi saavuttamiseen, jonka myötä myös itseluottamuksesi kohoaa.

6. Hymyile

Hymy kasvoillasi antaa muille vaikutelman, että olet sinut itsesi kanssa. Iloinen hymy huomataan ja tutkijat ovatkin sitä mieltä, että hymy voi vähentää jopa sisäisiä merkkejä stressistä. Kaiken kaikkiaan pieni hymy voi tehdä olosi onnellisemmaksi ja rentoutuneemmaksi.

7. Puhu itsellesi kannustavasti

Lopuksi kiinnitä huomiota tapaan, jolla puhut itsellesi. Muista, että liiallinen ankaruus omaa itseään kohtaan on haitallista hyvän itseluottamuksen rakentumisen kannalta.

Lue myös: Huono itsetunto ja jatkuva epävarmuus voivat kieliä kehonkuvan vääristymästä - lue paljastavat merkit

Lue myös: Miten deittisovellukset vaikuttavat mielenterveyteen? Asiantuntijan lausunnot ovat karua kuultavaa

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat