Kuva: Shutterstock

Kutiava hyttysenpisto? Helpot kotikonstit ärtyneen ihon rauhoittamiseen

09.07.2018 15:15 - Emmi Moilanen

Apu hyttysen puremasta aiheutuneeseen kutinaan löytyy keittiöstä.

Hyttysen purema voi aiheuttaa iholle punoitusta, kutinaa ja turvotusta. Joskus puremakohdan kutina yltyy niin epämiellyttäväksi, että kohtaa tekisi mieli raapia jatkuvasti. Näin ei kuitenkaan tulisi tehdä, jotta pistoskohta ei esimerkiksi pääse tulehtumaan, vaan kutinaa on mahdollista lievittää myös muilla keinoilla.

Prevention-sivusto listasi parhaimmat niksit kutinan hillitsemiseksi. Jos suun kautta nautittavaa antihistamiinia tai hydrokortisonivoidetta ei ole saatavilla, lue alta kotikonstit, joiden avulla rauhoitat puremakohdasta ärtynyttä ihoa.

Jääpala

Jääpala tai esimerkiksi kylmä elintarvikepakkaus saattaa ehkäistä puremakohdan turpoamista ja lievittää väliaikaisesti myös ikävää kutinaa. Jää ei kuitenkaan neutralisoi puremakohtaan jäänyttä hyttysen sylkeä, joten kutina saattaa palata pian jääpalan poistamisen jälkeen.

Jääpala kuitenkin tuo nopean helpotuksen kutinaan. Muista kuitenkin, että ihoa ei saa hautoa jäällä liian pitkiä aikoja kerrallaan.

Ruokasooda

Preventionin artikkelissa kerrotaan, että myös keittiön kaapista voi löytyä yllättävä apu hyttysen piston aiheuttamaan kutinaan. Sekoita ruokasoodaa pieneen määrään vettä niin, että seos muuttuu tahnamaiseksi. Mayo-klinikan mukaan puremakohtien päälle levitetty tahna lievittää kutinaa.

Lue myös: Eikö uni tule? Katso nopea ja helppo niksi, jonka avulla nukahdat helpommin

Lue myös: Kiihdytä aineenvaihduntaasi ilman liikuntaa - helpot niksit koottiin yhteen

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat