Kuva: Shutterstock

Endometrioosi on salakavala sairaus - rohkeat naiset paljastivat kuvien avulla, miltä tauti näyttää

20.03.2019 21:15 - Katariina Auvinen

Maaliskuu on kuukausi, jolloin pyritään levittämään tietoa endometrioosista.

Maaliskuu on kuukausi, jolloin pyritään levittämään tietoa endometrioosista. Endometrioosi eli kohdun sirottumatauti on sairaus, jolloin kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella. Se aiheuttaa yleensä kivuliaita kuukautisia, epämääräisiä kipuja ja voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista. 

Tauti on sinänsä vaikea diagnosoida, koska sen varmuus voidaan todeta vain tähystysleikkauksella. Rohkeat naiset ovat jakaneet maaliskuun kunniaksi oman kokemuksensa endometrioosista. Tähystysleikkauksella pyritään myös poistamaan endometrioosipesäkkeitä, jotta tauti rauhoittuisi, se voi kuitenkin levitä. 

Aihetunnisteella #thisisendometriosis ovat monet naiset jakaneet omat kuvansa. Monet ovat piirtäneet vatsaansa eräänlaisen kartan, joka osoittaa, missä kipu on minäkin vuonna ollut. Alkujaan idea lähti taiteilija Georgie Wilemanilta, joka jakoi pari vuotta sitten kuvan omasta vartalostaan ja kertoi taistelusta sairautta vastaan. 

"Olen iloinen, että voin jakaa tämän kuvan teidän kanssanne. Sen nimi on endometrioosi ja se kuvaa vuosia 2014-2017. Se osoittaa kartanomaisesti viiden läpi käymäni leikkauksen paikat. Toivon, että tämän kuvan avulla nostamme tietoisuutta tästä sairaudesta. Me haluamme tulla kuulluksi ja nähdyksi," Wileman kirjoitti kuvaansa. 

Monet muutkin ovat avanneet tarinaansa. 

"Olin 11-vuotias, kun koin niin kamalaa vatsakipua, etten halunnut mennä kouluun. Äitini vei minut lääkärille, joka tunnusteli turvonnutta vatsaani. Sen jälkeen hän lähti käytävään ja kertoi hoitajalle, että saattaisin olla raskaana. Olin tuolloin tosiaan 11-vuotias ja sain diagnoosin endometrioosista vasta 25-vuotiaana. Sen jälkeen olen käynyt läpi kolme leikkausta. 

Kävin läpi helvetin, koska lääkärit vain selittivät, ettei minussa ole mitään vikaa." 

Lue myös: Tunnetko pahoinvointia seksin jälkeen? Se voi kertoa terveysongelmista

Lue myös: Runsaat ja kivuliaat kuukautiset? 5 oiretta paljastaa, että saatat kärsiä endometrioosista

Lähde: Veckorevyn 

Kilpailut

Uusimmat