Kuva: Shutterstock

Tiesitkö, että myös päänahka voi kärsiä aknesta? Tunnista oireet ja hoida oikein

04.09.2022 15:15 - Minttu Tikkanen

Päänahan oireilun syyt voivat olla moninaiset.

Hilseilevä päänahka on monelle kurjuudessaan tuttu, mutta harva edes hoksaa päänahan saattavan kärsiä aknesta, vaikka siihen muuten olisikin taipumusta. Aknen kun ei välttämättä heti ajattelisi ulottuvan päänahkaan saakka.

Päänahan akne voi olla hankala tunnistaa myös siksi, että päänahan finnit voivat tuntua hyvin erilaisilta kuin esimerkiksi kasvoissa. Siinä missä kasvoihin kohoaa valkopäitä, voivat päänahan näpyt olla ikään kuin tiiviimmän tai kovemman tuntuisia. Monet kuvailevat päänahkaa ikään kuin kuhmuraiseksi tai epätasaiseksi.

Mikä hoitokeinoksi

Apu voi onneksi löytyä hyvinkin yksinkertaisella muutoksella, ottamalla tavallisen shampoon rinnalle erityisen akneshampoon. Erityiskohtelua vaativille päänahoille löytyy parhaiten valinnanvaraa apteekeista, joissa ammattilaiset myös osaavat auttaa sopivan tuotteen valinnassa. Tuotteen valintaan vaikuttaa sekin, oireileeko päänahka muuten esimerkiksi kutisemalla, hilseilemällä, kuivumalla taikka rasvoittumalla nopeasti.

Akneshampoo ei kuitenkaan välttämättä sovellu jokapäiväiseen käyttöön, sillä se on usein melko voimakasta tavaraa. Siksi voi olla järkevää ottaa se käyttöön kerran tai pari viikossa ja pysytellä muilla pesukerroilla tavallisessa shampoossa. 

Lue myös: Kutiseeko päänahka? Ota asiantuntijoiden apukeinot käyttöön

Lue myös: Menetkö hiukset märkinä nukkumaan? Ei todellakaan kannattaisi

Lue myös: Saatat vaurioittaa hiuksiasi tietämättäsi - 8 mokaa, joita kannattaa vältellä

Lue myös: Onko hiusten tuplapesu oikeasti hyödyksi? Asiantuntija vastaa

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat