Jaakko Selin kertoo kauhunhetkistään Etelä-Afrikassa

21.01.2012 13:45 - Antti Granlund

Lukuisista matka-aiheisista ohjelmista tuttu toimittaja-juontaja Jaakko Selin on työtehtävissä Matka 2012 -messuilla. Hän kävi Iskelmän haastattelussa keskustelemassa omasta matkailuhistoriastaan.

Selin kertoo aloittaneensa matkailun Suomen rajojen sisällä jo lapsena.

- Olen sitä sukupolvea, jonka vanhemmat ajattelivat, että Suomi on nähtävä ensin. 60-luvulla lapset pakattiin autoon ja ajettiin kesäisin kuukauden verran Suomea tutuksi. Ensimmäinen varsinainen ulkomaanmatkani suuntautui Leningradiin kun olin 12-vuotias. Siellä oli kyllä erittäin turvallista matkustaa tuohon aikaan, koska kaikki ihmiset laitettiin kulkemaan jonossa, kaikki oli valmiina ja Neuvostoliitossa ei ollut tuohon aikaan rikollisuutta, Selin naureskelee.

Jaakko Selin on Matka 2012 -messuilla Matkaopas-lehden messuosastolla. Hänen uusi matkaohjelmansa alkaa syksyllä 2012. Selin kertoo olevansa matkailijana kokenut mutta ei tyhmänrohkea.

- En heitä ulkomailla täysin vapaalle koskaan. Osaan vältellä pimeitä kujia ja epämääräisiä ihmisjoukkoja, eikä minulle ainakaan vielä ole tapahtunut mitään. Pelottanut on pari kertaa, esimerkiksi Etelä-Afrikassa minulle kävi niin, että menin uimaan suureen aallokkoon. Suuri aalto murskautui rintaani ja iski minulta ilmat keuhkoista pois. Se oli hetki, jolloin kuolemanpelko iski ja mieitn, että tähänkö minä nyt jäin.

Kuuntele Selinin haastattelu alta.

Kilpailut

Uusimmat