Miss Suomi: Nyt oli sekarotuisen vuoro

30.01.2012 11:30 - Sanna Wänskä

Miss Suomi Sara Chafak muistaa tarkkaan sen hetken, jolloin päätti osallistua kauneuskilpailuun.

Uuden Miss Suomen arki ei ole pelkkää shampanjaa ja vaahtokylpyjä. Sara Chafak kertoo heränneensä maanantaiaamuna puoli viisi. Työntäyteinen päivä käynnistyi kello kuusi meikkauksella.

- Väsyttää ihan jumalattomasti, mutta älyttömän hyvällä fiiliksellä mennään, Chafak summaa tuntojaan.

Kaunottaren mukaan eilen toteutui yksi hänen pitkäaikaisista unelmistaan. Misseys on ollut haaveena pienestä pitäen.

- Päätin sinä vuonna, kun Lola voitti, että minäkin haluan olla tuossa joskus.

Lolan tapaan myös uuden Miss Suomen virtaa afrikkalaisveri. Chafakin isä on marokkolainen.

- Luulen, että nyt oli mun vuoro pitkästä aikaa edustaa sekarotuisuutta tässä maassa. Olen ylpeä ja iloinen sen vuoksi, Chafak sanoo.

Kuuntele, mitkä ovat Miss Suomen neljä intohimoa. Aamuvirkkulan haastattelussa paljastui myös, että uudella missillämme on jo oma jääkiekkoilija.

Kilpailut

Uusimmat