Iskelmän aamu uusiutuu - hän on uusi aamujuontaja!

31.05.2012 09:56 - Antti Granlund

Iskelmän aamu uusiutuu elokuussa. Anna-Marin uusi juontajapari on tässä.

Iskelmän aamuissa aiemmin ilahduttanut Aamuvirkkula jää historiaan sen nokkamiehen Timo Virkkulan siirtyessä vastaamaan muun muassa Iskelmän kanavatuotantojen ja promootioiden käsikirjoittamisesta. Aamuvirkkulan viimeinen lähetys Timon kanssa kuultiin tänään. Virkkula toimi Iskelmän aamujuontajana vuodesta 2000 asti.

Iskelmän uutena aamuäänenä aloittaa Metroradioilta tuttu Juha Perälä. Päätyönään hän teki Metro FM:n keskipäivälähetystä, mutta vuoden 2011 ajan hän oli lisäksi mukana Radio SuomiPOPin Aamulypsyssä.

Juha Perälää kuullaan Iskelmän taajuudella ensimmäisen kerran kesäkuun alussa. Kesäkuu menee pääosin tulevaisuutta suunnitellessa ja uutta aamua rakentaessa. Hän tekee kuitenkin muutamia lähetyksiä jo kesäkuussa.

Kesän ajan Iskelmän aamua luotsaavat vuorollaan Aamuvirkkulan Anna-Mari Raaska, Mikko Siltala ja Riitta Kujala. Anna-Mari jatkaa myös elokuussa Juha Perälän juontajaparina. Uuden aamukaverin Anna-Mari vastaanottaa innokkaasti: "Miehet nuorenee ja pidot paranee!"

Kilpailut

Uusimmat