Neljän Ruusun Seitsemän päivää selvinpäin pyrkii Iskelmän listalle

03.07.2012 06:02 - Antti Granlund

Tälläkin viikolla Iskelmän listalle pyrkii kaksi kappaletta. Niistä toinen on Neljän Ruusun comeback-single.

Seitsemän päivää selvinpäin julkaistiin singlenä tänä keväänä. Kokonainen albumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Ilkka Alangon mukaan kappaleen teksti kertoo siitä, kuinka miehet ovat auttamattomasti naistensa armoilla.

- Ei ole epäilystäkään siitä, että ajautuisimme täydelliseen turmioon ilman tämän kauniimman sukupuolen hellää huomaa. Kuitenkin aika ajoin iskee armoton tarve irrottautua maallisten houkutusten vietäväksi. Silläkin lienee tarkoituksensa.

Neljä Ruusua vietti neljä vuotta hiljaiseloa ennen viime kesän paluukeikkaansa Ilosaarirockissa. Iskelmä kertoi Neljän Ruusun paluusta viime joulukuussa. Tuolloin Alanko lupasi uutta materiaalia tämän vuoden syksyksi. Ensimmäinen single julkaistiin kuitenkin jo tänä keväänä.

Neljä Ruusua avasi festarikesänsä viime torstaina Iskelmä Festivaalilla. Ilkka Alanko kävi tuolloin myös Iskelmän haastattelussa, jonka voit katsoa tästä.

Iskelmän listalle toisena uutena ehdokkaana pyrkii Laura Voutilaisen uusi kappale Kokonainen nainen. Voit kuunnella sen tästä.

Iskelmän lista kuullaan lauantaina kello 14-16. Kahdeksan kärjessä myös sunnuntaina kello 20-21 ja keskiviikkona 18-19. Äänestää voi tästä.

Kilpailut

Uusimmat