Katso, mitä veriryhmähoroskooppisi kertoo sinusta

11.10.2012 12:15 -

Aasialaiset uskovat ihmisen veriryhmän paljastavan paljon asioita persoonallisuudesta. Katso, mitä oma veriryhmäsi kertoo sinusta!

Japanissa, Koreassa ja monessa muussa Itä-Aasian maassa uskotaan ihmisen veriryhmän määrittävän ihmisen persoonallisuuden. Samalla veriryhmän uskotaan kertovan myös sen, millainen temperamentti ihmisellä on ja kuinka hän tulee toimeen muiden ihmisten kanssa. Veriryhmien vaikutuksiin uskotaan Aasiassa niin vahvasti, että joissain tapauksissa se huomioidaan myös kumppanin valinnassa. Moni ilmoittaa veriryhmänsä jopa Facebook-profiilissaan.

Useat japanilaistutkijat ovat perehtyneet vuosien saatossa veriryhmien ja persoonallisuuden välisiin suhteisiin. Tutkimuksissa on selvinnyt, että tietyissä kansalaisuuksissa saattaa esiintyä muihin ihmisryhmiin verrattuna suhteessa enemmän tai vähemmän tiettyä veriryhmää. Tällä perusteella on päätelty tietyn veriryhmä merkitsevän tietynlaista persoonaa, vaikka väitteelle ei olekaan saatu tieteellistä varmistusta.

Katso, mitä veriryhmäsi kertoo sinusta ja kerro alla, pitääkö kuvaus paikkaansa.

A-veriryhmä
Hyvät luonteenpiirteet: tuotteliaisuus, luovuus, herkkyys, kärsivällisyys ja vastuullisuus
Huonot luonteenpiirteet: nirsous, itsepäisyys ja kireys

B-veriryhmä
Hyvät luonteenpiirteet: villiys, aktiivisuus, tekeväisyys, luovuus, intohimoisuus ja voimakkuus
Huonot luonteenpiirteet: itsekkyys, vastuuttomuus, pitkävihaisuus ja yllättävyys

AB-veriryhmä
Hyvät luonteenpiirteet: viileys, järkevyys, seurallisuus ja sopeutuvaisuus
Huonot luonteenpiirteet: kriittisyys, kokee vaikeuksia tehdä päätöksiä, huonomuistisuus ja vastuuttomuus

O-veriryhmä
Hyvät luonteenpiirteet: joustavuus, suostuvaisuus, seurallisuus ja optimistisuus
Huonot luonteenpiirteet: töykeys, tylyys, kateellisuus ja ylimielisyys

Lähde: AVA

Kilpailut

Uusimmat