Isänsä menettäneen viisivuotiaan koskettava pyyntö: toivoi pukilta uutta isää

21.12.2012 10:45 - Niina Jokiaho

Lapset toivovat joulupukilta yleensä leluja tai karkkeja, mutta Kati Tjäderin poika esitti toiveen joka sai äidin kyyneliin.

Radiokanava The Voice keräsi viime viikolla lukijoiltaa ja kuulijoiltaan oudoimpia ja erikoisimpia asioita, joita heidän lapsensa olivat pyytäneet joululahjoiksi. Lue juttu täältä. Yhden äidin tarina erottui joukosta. Äiti nimittäin kertoi lapsensa pyytäneen lahjaksi uutta isää. Perheen oikea isä oli kuollut.

Tarina kosketti toimituksessa niin voimakkaasti, että viestin lähettäneeseen naiseen, Kati Tjäderiin, otettiin yhteyttä. Hän suostui kertomaan koko tarinan.

Tjäderin perheen isä kuoli joulukuussa 2009. Noin kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen perheen kolmesta lapsesta nuorin pyysi, voisiko joulupukki tuoda hänelle uuden isän.

- Poika esitti pyynnön täysin spontaanisti katsellessamme televisiota yhdessä, Tjäder muistelee.

Pyynnöstä liikuttunut Kati totesi lapselleen, ettei asia ehkä ole niin helposti tehty.

- Tähän hän tyynesti totesi että onhan, tilataan netistä - ja minä voin isoveljen kanssa sen hakea ja katsoa minkälainen se on, Kati jatkaa tarinaa.

Koskettavuudestaan huolimatta viisivuotiaan vilpitön toive myös hymyilytti paikalla ollutta äitiä ja lasten isovanhempia.

- Mutta samalla sydäntä raastoi se, että lapseni joutuvat elämään niin pienestä asti ilman isää, aivan liian aikaisin. Ja se raastaa edelleenkin monissa tilanteissa; tänäkin iltana on joulujuhla koululla. Tiedän, että varsinkin nyt 10-vuotiaalle tyttärelleni se on kovin raskasta aikaa, sillä vaikka tyttö sitä usein haluaisikin, ei isä ei näe hänen esiintyvän.

Joulu on Katin mukaan perheelle edelleen liikuttava juhla. Hänen omaa suruaan lisää ajatus siitä, kuinka epäoikeudenmukainen maailma on hänen kolmelle lapselleen.

- He menettivät isänsä aivan liian varhain. He sanovat usein, kuinka surullista on kun "isä ei näe" heitä.

Surusta huolimatta ilo elämästä heijastuu kyynelten läpi. Pienen pojan toive ei toistaiseksi ole toteutunut, mutta usko Joulupukkiin on silti pysynyt.

- Olemme keskustelleet siitä, ettei ihmistä joulupukki ei pysty tuomaan ja nykyisin poikaani naurattaa, että hän on tällaisen "idean" esittänyt, Kati kertoo.

 

 

 

Kilpailut

Uusimmat