Iskelmän henkilökunta jättää päiväksi työnsä ja lähtee tekemään vapaaehtoistyötä

07.06.2013 08:58 - Mikko Räsänen

SBS Media viettää tänään hyväntekeväisyyspäivää, jolloin lähes kaikki yhtiön työntekijät jättävät normaalit päivätehtävänsä ja lähtevät tekemään vapaaehtoistyötä.

Kansainvälinen Discovery Communications viettää tänään kansainvälistä hyväntekeväisyyspäivää. Impact Day -nimellä tunnettu vuosittainen kokoaa työntekijät ympäri maailmaa pois työpaikoiltaan ja tekemään vapaaehtoistyötä ja vaikuttamaan paikallisten yhteisöjen toimintaan. Päivän tarkoituksena on tukea eri organisaatioiden toimintaa ilmaston, ympäristön, ihmisten ja eläinten hyväksi.

Discovery Communications osti SBS Median ja suomalaiset radiokanavat Iskelmän, The Voicen, Radio Cityn ja Radio Pookin sekä tv-kanavat TV5:n ja Kutosen. Kaupan myötä myös SBS Media pääsee nyt myös osallistumaan Impact Day -päivään ensimmäistä kertaa.

Päivään osallistutaankin suurella joukolla, sillä lähes koko SBS Median henkilökunta jättää koko päiväksi normaalit päivätyönsä ja jalkautuu erilaisiin kohteisiin auttamaan parhaan kykynsä mukaan. Suurin osa ihmisistä menee vanhustenhuollon pariin, mutta joukossa on myös muita hyväntekeväisyyskohteita.

- On upeaa olla ensimmäistä kertaa mukana tällaisessa maailmanlaajuisessa projektissa. Meillä on toimipisteitä ympäri Suomen, ja jokainen voi osallistua päivään omassa kaupungissaan. Kaikki SBS:n työntekijät ovat innolla mukana ja uskon että myös Suomessa tästä tulee jokavuotinen hieno perinne, kertoo SBS Finland Oy:n kaupallinen johtaja Outi Rekola.

- Oulun ja Raahen yksiköissämme valitsimme kohteeksi vanhusten palvelukeskukset. Kaikki työntekijämme lähtivät heti innoissaan mukaan ja vastaanotto palvelukeskuksissa tällaiselle päivälle oli todella hyvä. Jokainen meistä ymmärtää, kuinka tärkeää työtä vanhusten parissa tehdään. Tämä on hieno mahdollisuus auttaa ja on ilo päästä mukaan tuomaan oma piristyksemme näiden ihmisten arkeen. Kanaviltamme löytyy liuta musikaalisia taitureita, joten kitarat on pakattu mukaan laulattamiseen. Ulkoilutamme vanhuksia, pelaamme pelejä ja seurustelemme,  hehkuttaa Mika Kuki, SBS Finland Oy:n Oulun aluejohtaja.

Alla lista kohteista, joissa SBS:n väki tänään on vapaaehtoistyössä.

Helsinki
Helsingin Seniorisäätiö / Pakilakoti, Nuuksion Kansallispuisto ja Riistavuoren monipuolinen palvelukeskus

Tampere
Tampereen Kaupungin "Siisti Tampere / I Love Tampere" -projekti

Turku
Suomen Punainen Risti / Runosmäen vanhainkoti

Jyväskylä
Kansalaistoiminnankeskus Matara

Oulu
Oulun keskustan palvelukeskus

Raahe
Palvelukoti Maininki ja Palvelukeskus Kotiranta

Kotka
Citykoti / Lehmuskoti

Kilpailut

Uusimmat