Jyrki Sukula: Kuppilat kuntoon -ohjelma on kuin laskuvarjohyppy

06.09.2013 13:18 -

Ravintoloitsijat yrittivät hieman huijata tarkastuskierrokselle tulevaa Sukulaa.

Kokki Jyrki Sukula kertoi Radio Cityn haastattelussa, että häntä jännittää Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula -ohjelman toisen kauden vastaanotto. Hän vertaa ohjelman tekemistä laskuvarjohyppyyn.

- Ensimmäinen ei tunnu miltään, kun ei tiedä, mihin menee. Toinen pelottaa hirveästi, Sukula sanoo.

Ohjelmassa Jyrki Sukula vierailee suomalaisissa ravintoloissa, joiden bisnes ei suju toivotulla tavalla. Sukula kertoo vinkkinsä ravintolan kurssin korjaamiseksi.

Sukula kertoo, että toisella kaudella ravintolayrittäjät varautuivat hänen saapumiseensa yllättävällä tavalla.

- Paikat oli siivottu etukäteen. Miksi suomalaiset siivoavat paikat ennen kuin siivooja tulee, Sukula hämmästelee.

Sukulan mielestä pienten suomalaisravintoloiden tilanne on yleisesti ottaen hyvä, mutta parannettavaa on aina.

- Välillä pitää olla poissa työpaikalta, että pystyy antamaan tilaa muille osaaville ihmisille, Sukula vinkkaa ravintoloiden omistajille.

Iskelmä ja Radio City ovat osa SBS Discovery Radiota.

Kilpailut

Uusimmat