Dancing on Ice -kilpailuun osallistuva Kari Salmelainen: Vaimo patisti ohjelmaan mukaan

13.09.2013 11:35 - Katariina Näreaho

Syyskuun 28. päivä alkava Dancing on Ice on kuin kuin Tanssii tähtien kanssa, mutta taidonnäytteet tapahtuvat jäällä. Huippuvalmentajien opastuksella kymmenen julkkista ottaa mittaa toisistaan, ja yksi kisaajista on Napakymppi-ohjelman Kari Salmelainen.

Kuinka Kari Salmelainen saatiin houkuteltua taitoluistelukilpailuun mukaan?

- Tämä oli tällänen hauska tilaisuus kokeilla, että vieläkö tässä iässä pysyy luistimilla pystyssä, kun edellisestä kerrasta on 25 vuotta, Salmelainen kertoo, ja lisää, että tuontatoyhtiö sai patistaa häntä jonkin verran, ennen kuin lopulta suostui mukaan.

- Rouvani kanssa sitten mietittiin, että kun on tullut vähän painoa, niin jos sitä saisi kiloja vähän pois. Rouva ehdotti, että treenaisin jotain muutakin golfin lisäksi.

Salmelaisella on kokemusta kyllä luistelusta, mutta vain jääkiekkoluistimista. Kun jalkaan vedetään taitoluistimet, täytyy luistelu opetella uusiksi.

- Minä olen pelannut pikkupoikana hokkareilla lätkää. Ja nyt kun jalkaan vedetään luistimet, joissa on piikit, se on aivan erilainen kokemus. Tasapainoa haetaan edelleen, Salmelainen kertoo parin viikon luisteluharjoittelun jälkeen.

Dancing on Ice -ohjelma alkaa Nelosella 28. syyskuuta. Salmelaisen lisäksi ohjelmassa kisaavat muun muassa Sara Chafak, Sauli Koskinen, Arttu Wiskari ja Satu Taiveaho.

Kilpailut

Uusimmat