Luisteluohjelmaan harjoitteleva Kari Salmelainen: Paino on pudonnut

27.09.2013 07:00 - Katariina Näreaho

Dancing on Ice -kilpailuun osallistuva Kari Salmelainen kertoo, että intensiivinen harjoittelu on tuottanut tulosta.

Lauantaina kymmenen julkkista tanssii jäällä ensimmäistä kertaa. Yksi kisaajista on Napakymppi-ohjelmasta tuttu Kari Salmelainen, joka lähti ohjelmaan osin vaimonsa painostuksesta.

- Rouvani kanssa mietittiin, että kun on tullut vähän painoa, niin jos sitä saisi kiloja vähän pois. Rouva ehdotti, että treenaisin jotain muutakin golfin lisäksi, mies kertoo.

Harjoituksia on useita viikossa, ja tuloksia on Salmelaisen mukaan tullut. Hän on laihtunut noin kilon joka viikko.

- Kymmenen tuntia jumppaa viikossa ja aivan uusia liikesarjoja, joita ei ennen ole tehnyt. Jalat ja selkä on kipeänä. Mutta nyt kun tätä on pari viikkoa treenattu, niin ei tunnu enää yhtään niin pahalta.

Dancing on Ice -ohjelma alkaa Nelosella 28. syyskuuta. Salmelaisen lisäksi ohjelmassa kisaavat muun muassa Sara Chafak, Sauli Koskinen, Arttu Wiskari ja Satu Taiveaho.

Kilpailut

Uusimmat