Ovatko talitiaiset seonneet leudon talven vuoksi? Asiantuntija vastaa

03.01.2014 12:30 - Katariina Näreaho

Viime vuonna pikkulinnut joutuivat "tappajatinttien" hyökkäyksien kohteiksi, tänä vuonna leuto talvi on saanut tinttien hormonit hyrräämään.

Etenkin eteläisessä Suomessa moni ulkona liikkuva on havainnut poikkeuksellisen runsasta lintujen viserrystä. Lämmin ja lumeton talvi ovatkin saaneet osan linnuista toimimaan, kuin kevään korvilla on tapana käyttäytyä.

- Kyllä lauluaktiivisuuden heräämistä on havaittu useillakin lajeilla, talitiaisilla, kuusitiaisilla ja mustarastailla. Leuto sää pistää niiden hormonit hyrräämään. Ei se ole kovin poikkeuksellista, sillä leutoja talvia on ollut aikaisemminkin, Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Aleksi Lehikoinen kertoo.

Lehikoisen mukaan lämmin talvi ei kuitenkaan vaikuta lintujen varsinaiseen biologiseen kelloon. Pesänrakennuspuuhiin ei siis toistaiseksi ole ryhdytty.

- Talitiaiset tuskin aloittavat pesinnän ennen kuin kevät kunnolla alkaa. Tässä vaiheessa laululla haarukoidaan sopivaa reviiriä ja pyritään varmistamaan sitä tulevaa pesintäpaikkaa. Mutta valtaosa linnuista ei missään tapauksessa aloita vielä pesintää munimisella.

Viime talvena Suomen lintulaudoilla nähtiin "tappajatinttejä", jotka hyökkäsivät urpiaisten kimppuun nokkien ne hengiltä. Tänä vuonna vastaavia tapauksia ei ole tullut Lehikoisen tietoon.

- Urpiaisia on tänä vuonna vähemmän, mikä johtuu koivun heikosta siemensadosta.

Kilpailut

Uusimmat