Sinkkuilusta on hyötyä: 8 syytä pysyä parittomana

31.05.2014 19:30 - Anna Hopi

Monet pariutuneet eivät mielellään vaihtaisi sinkkuelämään, mutta siinäkin on hyviä puolia. On olemassa kahdeksan erittäin hyvää syytä, miksi kannattaa mieluummin elää ilman kumppania.

Usein sinkku joutuu kestämään lähipiiristä tulevia sääliviä katseita, mutta ei parittomana eläminen ole pelkkää kärsimystä. Monesti sinkku saa aikaan elämässään enemmän, kun hänellä ei mene niin paljon vapaa-aikaa pariskunnille tyypillisiin askareisiin. Yksineläjä pärjää erinomaisesti kahdeksassa asiassa.

1. Sinkut treenaavat enemmän

Eräs vuoden 2004 tutkimus paljastaa, että sinkut kuntoilevat paljon useammin kuin naimisissa olevat tai eronneet. Liikunta pumppaa kehon täyteen endorfiineja, mikä kohottaa mielialaa entisestään.

2. Työllistyminen on helpompaa

Chigagon yliopiston vuoden 2012 tutkimusraportin mukaan sinkut löytävät helpommin töitä kuin naimisissa olevat henkilöt. Syy lienee varsin yksinkertainen - sinkkua ei sido monikaan asia tiettyyn kaupunkiin, kun taas pariskunnan toinen osapuoli joutuu töitä etsiessään miettimään aina myös kumppania, mikä rajaa enemmän mahdollisuuksia.

3. Parempi yöuni

Onko helppo uskoa, että sinkut nukkuvat paremmin kuin parit? Kun vieressä ei ole toista kuorsaamassa, uni tulee todella helpommin kuin suhteessa elävällä. Siihenkin löytyy tosin apu esimerkiksi korvatulpista.

4. Itsenäisyys

Sinkut ovat itsenäisempiä kuin parisuhteessa elävät, kommentoi It's Not You: 27 (Wrong) Reasons You're Single -teoksen kirjoittaja Sara Eckel. Kun elämässäsi ei ole toista osapuolta, hoidat itse kaikki pienet ja suuret asiat.

5. Epäitsekkyys seksissä

Tämä voi olla yllätys, mutta sinkut pistävät toisen ihmisen seksuaalisen tyydytyksen omansa edelle enemmän kuin parisuhteessa elävät. Match.com -sivuston kyselyssa vuonna 2013 97 prosenttia sinkuista sanoi, että partnerin nautinto menee oman edelle.

6. Vahvuus olla välittämättä muiden ajatuksista

Yksineläjät ovat sitkeitä. He saavat kuulla toisten mielipiteitä elämäntyylistään kyllästymiseen saakka, mutta Singled Out -teoksen kirjoittaja Bella DePaulo sanoo, että syrjivästä kohtelustaan huolimatta he elävät onnellisena.

7. Sinkut eivät velkaannu

Erään tutkimuksen mukaan 21 prosentilla sinkuista on luottokorttivelkaa, kun taas toisin on naimisissa olevilla. Lapsettomista aviopareista on velkaantuneita 27 prosenttia, ja lapsiperhettä pyörittävistä pareista velkaa ovat keränneet 36 prosenttia. Aviossa elävät eivät usein ole niin paljon perillä velkatilanteestaan kuin sinkut.

8. Pitkä odotus palkitaan

Kun ihminen menee naimisiin myöhään, hän eroaa vähemmän todennäköisesti puolisostaan. Ne naiset, jotka odottavat 30 vuoden rajapyykin yli mennäkseen naimisiin tienaavat myös todennäköisesti enemmän kuin nuorena liittoon menneet.

Lähde: Huffington Post.

Kilpailut

Uusimmat