Tee mitä rakastat - näin se lopulta kannattaa!

16.07.2014 17:19 - Anna Hopi

Moni on kuullut uraohjeen, jonka mukaan ihmisen kannattaisi kuunnella omaa sydäntään, seurata intohimoaan ja tehdä sitä, mitä rakastaa. Tutkijat ovat nyt todistaneet uravalmentajien väitteet oikeiksi.

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan yhden kiinnostuksen kohteen ja kutsumuksen löytäminen on arvokas keino motivoida itseään voittamaan akateemiset ja uraan liittyvät haasteet. Tämän lisäksi selvisi, että jos työinto perustuu uran tuomaan vaikutusvaltaan tai rahaan, ihminen päätyy helpommin alisuoriutumaan. Motivaatiota on myös vaikeampi rakentaa kantamaan pitkiä aikoja.

Tutkimus tehtiin West Pointin sotilasakatemiasta valmistuneiden 11.320 kadetin urapolkuja seuraamalla. Heistä menestyneimmät halusivat tulla armeijan työntekijöiksi, koska he rakastivat työn vastuuta. Sisäinen motivaatio vei henkilöt menestykselliselle uralle ja piti heidät armeijassa velvoitetun asepalveluksen jälkeenkin.

Tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että ulkoiset motivaatiotekijät voivat auttaa henkilöä etenemään pitkälle, mutta sisäinen motivaatio varmistaa sen, että henkilö toteuttaa unelmansa ja suunnitelmansa loppuun asti.

Lähde: Huffington Post.

Kilpailut

Uusimmat