Pori Jazzien konserteista nautti 60 000 kävijää - musiikkiviikko huipentui Patti Smithiin

21.07.2014 09:30 - Anna Hopi

Pori Jazz -festivaalia vietettiin 49. kertaa Kirjurinluodon kesäisissä maisemissa. Tunnelmalliset pääkonsertit keräsivät tänä vuonna yhteensä 60 000 kävijää.

Porilaiset tietävät parhaan kesäreseptin - roppakaupalla juhlatunnelmaa, runsain mitoin kesäkansaa ja tunnelmallista musiikkia. Kirjurinluodon pääkonserteissa vieraili tänä vuonna suurempi määrä kuin kertaakaan viimeisen viiden vuoden aikana, vaikka konserttipäivien määrä oli supistettu neljästä kolmeen.

Perjantaina yleisöä kiinnosti Pet Shop Boysin visuaalinen lavashow. Lauantain artistikattaus James Bluntista Jamie Cullumiin keräsi paikalle 24.000 kävijää. Päivän huipensi Patti Smithin keikka, jossa riitti shamanististakin tunnelmaa kansalle jaettavaksi. Smith muisti keikan aikana myös vastikään sattuneen lentoturman uhreja, ja lähetti heille rukouksia lavalta.

- Uusi konseptimme sekä poikkeuksellisen nimekkäät esiintyjät herättivät kiinnostusta, mikä näkyi lipunmyynnissä jo varhaisessa vaiheessa. Kirjasimme myös useita kehitysajatuksia Pori Jazzin 50-vuotisjuhlavuoden suunnitteluun. Ensi kesänä kaikki osa-alueet saadaan varmasti toimimaan vielä tätä vuotta paremmin, kertoi toimitusjohtaja Juha Miikkulainen Pori Jazzien verkkosivuilla.

Ensi kesänä vietetään Pori Jazzin 50. juhlavuotta, jossa tullaan näkemään entistäkin laadukkaampi ohjelmisto. Huippuohjelman ohella 50. festivaali näkyy muun muassa Satakunnan Museon ja Porin taidemuseon näyttelyissä.

 

Kilpailut

Uusimmat