Maailmankuulu kasvatusasiantuntija kertoi, miten vanhempi saa yhteyden lapseen

08.02.2015 18:15 - Eeva Rajala

Supernanny-sarjasta tuttu perheneuvoja ja lastenhoitaja Jo Frost kannustaa perheitä rakentamaan yhteyttä välilleen.

Jo Frost - joka muistetaan parhaiten Supernanny-sarjasta - kertoo, että lasten kasvattamiseen ei ole mitään nopeata tee-se-itse-opasta. Ei myöskään ole olemassa yhtä suurta yksittäistä ongelmaa, joka toistuisi joka perheessä, vaan koko sarja haasteita, jotka riippuvat muun muassa lasten eri ikävaiheista.

- Perheiden pitää yksi kerrallaan selvittää, miten eri haasteista päästään yli ja miten lapsia voidaan auttaa mahdollisimman hyvin. Parhaimmillaan kokemukset opettavat aikuisia paremmiksi vanhemmiksi. On kyse siitä, miten kasvamme perheen kanssa yhdessä ja miten pysymme yhteydessä lapsiimme, Frost kertoo Voicen haastattelussa.

Frostin mukaan on erityisen tärkeää huomioida myös perheen ulkopuolelta tulevat vaikutteet, jotka eivät kaikki ole pahoja.

- Vanhempien pitää antaa tarpeeksi tilaa lapsille kukoistaa, kasvaa ja tutkia maailmaa samalla, kun heille asetetaan rajat tehdä se turvallisesti, Frost huomauttaa.

Frost muistuttaa myös, että perhedynamiikka on muuttunut vuosien varrella. Naiset käyvät nykyään töissä, ja samalla moderni perheenisä tekee enemmän töitä myös kotona, sillä haluaa viettää enemmän aikaa lastensa kanssa ja pitää tunnesidettä yllä.

 

Onko jotain, mitä vanhemmat eivät ymmärrä lapsista? Lue täältä asiantuntijan mielipide.

Kilpailut

Uusimmat