Riina-Maija Palander Me Naisille: Kallen pettäminen ei ole minulta pois

05.11.2015 11:31 - Anna Hopi

Riinan ja entisen alppihiihtäjän Kalle Palanderin suhde kukoistaa naisen opeilla. Naisen täytyy muun muassa antaa miehen saalistaa.  

38-vuotias Riina-Maija Palander osaa pitää langat käsissään lapsikatraan ja puoliso Kalle Palanderin suhteen. Hän järjestää yhteistä aikaa parisuhteessa ja on esimerkiksi kieltänyt lasten pääsyn parin makuuhuoneeseen, koska aikuiset tarvitsevat omaa aikaa.

Hän ei tietenkään ollut innoissaan nelisen vuotta sitten ilmitulleesta miehensä pettämisestä. Loukkaantumisen jälkeen suhde on saatu korjattua.

– Mies on eläin, joka saalistaa. Leijona, joka köllii tasangolla, miettii välillä, että nyt tekee mieli ja lähtee metsästämään. Jos naista ei tarvitse metsästää, mies menettää mielenkiintonsa. Ei leijona halua kuollutta saalista. Sen pitää saada juosta ja tehdä töitä saaliin eteen, Riina sanoi Me Naisille.

Espanjan aurinkorannikolla asuva Riina ei yritä pitää miestään kontrollissa.

– Monet naiset haluavat pitää miehensä voimakkaasti näpeissään, mutta minä olen ihan toisenlainen. Touhuan omia juttujani. Kalle saa kalastella minua eikä hänen tarvitse aina tietää, missä minä menen, Riina summasi.

 

Lähde: Me Naiset.

Kilpailut

Uusimmat