Hääkakun koriste kertoo surullisen totuuden siitä, millaista on olla parisuhteessa

25.02.2016 11:54 - Emma Ylistalo

Twitteriin ladattu kuva muistuttaa hyvin nykypäivän "phubbing"-ilmiöstä.

Vaikka teknologia on auttanut meitä monella tavalla, parisuhteet eivät välttämättä ole yksi niistä tavoista. Vaikka nettideittailu yleistyy, Skype auttaa kaukosuhteessa olevia pitämään yhteyttä ja ravintoloiden päytävaraukset netissä tehtynä helpottavat arkea, ei tekniikka ole aina hyväksi.

Tinder on varmasti aiheuttanut myös paljon sydänsuruja ja viesteistä on toisinaan vaikea saada oikeaa käsitystä, kun toista ihmistä tulkitsee ainoastaan kirjainten tai hymiöiden perusteella. Näiden lisäksi on myös ilmiö nimeltä "phubbing". Se tarkoittaa sitä, kun ihminen selailee älypuhelintaan sen sijaan, että keskittyisi siihen, mitä seuralaisella on sanottavana.

Suurin muutos parisuhteissa on luultavasti tapahtunut juurikin teknologian takia. Tämä on myös hyvin kuvattu hääkakun koristeessa, jossa morsian ja sulhanen halaavat toisiaan -katsoen samalla puhelimiaan.

Katso alta Casey Newtonin Twitter-palveluun lisäämä kuva, joka muistuttaa surullisesta asiasta.

 

Kuva: Twitter

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat