Kuva: AOP

AL: Maria Veitola ihmettelee saamiaan ulkonäköhaukkuja: "Haluaisin vain olla rauhassa"

12.03.2017 13:54 - Iiro Myllymäki

Maria Veitola kertoo Aamulehdelle, että on "ihan pimeää", että ihmiset kokevat asiakseen kommentoida ilkeästi hänen ulkonäköään.

Toimittaja ja juontaja Maria Veitolan, 44, ympärillä on käyty viime viikkojen aikana poikkeuksellisen kiivasta ulkonäkökeskustelua. Kaikki sai alkunsa helmikuun puolivälissä, kun aiemminkin Veitolan kanssa napit vastakkain ollut Anu Saagim sanoi Ylen Perjantai-ohjelmassa Veitolaa rumaksi. Lausunto sai studioyleisön nauramaan ja antamaan aplodit, ja Veitola ihmetteli yleisön reaktiota avoimesti Twitter-tilillään.

Aiemmin tällä viikolla kirjoitettiin, että Veitola on värjännyt hiuksensa vitivaaleiksi. Uutisointi perustui Veitolan jakamiin Instagram-kuviin. Vaikka Veitola sai myös positiivisia kommentteja hiustyylistään, monet ryhtyivät haukkumaan tyyliä ankarinkin sanankääntein.

Nyt Veitola on kertonut Aamulehdelle ulkonäkökeskustelun hänessä herättämistä tunteista. Veitola toivoo, että ihmiset keskittyisivät enemmän hänen tekemäänsä työhön kuin ulkonäköön.

- Olen sanonut, että minua ei kiinnosta tämä keskustelu, en haluaisi, että sitä käydään, enkä minä ole aloittanut sitä. Haluaisin vain olla rauhassa, keskittyä töihin ja elää elämääni, Veitola kertoo Aamulehdelle.

"Onneksi isä ei ole lukemassa näitä"

Veitola ihmettelee haastattelussa, että yhtäkkiä joka toisella kaduntallaajalla on hänen ulkonäöstään vahva mielipide ja monet kokevat asiakseen antaa asiasta pisteliäitäkin kommentteja.

- Onhan se ihan pimeää. Mietin vaan, että voisitteko mieluummin arvostella minun työtäni. Onneksi minun ammatillinen itsetuntoni ja itsetuntoni ylipäätään perustuu muihin asioihin kuin ulkonäköön, koska en ole päässyt asemaani sillä vaan taidoillani ja persoonallani.

Veitola kertoo, että hän kyllä kestää sosiaalisen median kommentit. Sen sijaan hän ei usko, että hänen läheisiltään kommenttien lukeminen ei onnistuisi samalla tavalla. Veitola kertoo Aamulehdelle, että hänen äitinsä ei pyöri netissä. Veitolan isä menehtyi vajaa vuosi sitten.

- Olen miettinyt tässä lähiviikkoina, että onneksi isä ei ole täällä lukemassa näitä. Isälle tulisi niin paha mieli, kun hänen tyttärestään puhutaan tällaisia asioita.

Maria Veitola uskoo, että kukaan mies ei ikinä joutuisi vastaavaan ulkonäköryöpytykseen kuin mihin hän on nyt ajautunut.

Lue myös: Maria Veitolan vitivalkeita hiuksia haukuttiin somessa - vastaa tiukasti arvostelijoilleen

Lähde: Aamulehti

Kilpailut

Uusimmat