Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Minkä ikäisenä nainen on parhaimmillaan? Jenni Vartiainen, Janina Fry ja Kaija Koo vastaavat

02.10.2017 17:30 - Anna Hopi

Julkisuudesta tuttujen naisten mielestä jokaisessa ikävaiheessa on omat hyvät puolensa.

Milloin nainen on parhaimmillaan? Suomalaiset julkkisnaiset kertoivat näkemyksensä asiasta. Lue alta naistähtien näkemys.

Kaija Koo, 55

(kuva: Mikko Räsänen)

- Paras ikä on se, mikä tuntuu hyvältä. Jokaisella se on omanlaisensa ikä. Nuorena sitä ei mieti, millaista on kun polvia alkaa kolottamaan. Terveys on tärkeä asia, ja se varmasti vaikuttaa siihen, mikä ikä tuntuu parhaalta. En haluaisi olla enää ihan parikymppinen, sellainen sekoilija, joka ei ymmärtänyt yhtään minne oli menossa, Kaija lataa.

- Kun olin parikymppinen, ajattelin, että viisikymppiset olivat todella vanhoja. Mietin, että heille voisi suunnilleen laittaa puupalttoot päälle. Perspektiivi on muuttunut elämän varrella. Nyt kuusikymppinenkin voi tuntea olonsa nuorekkaaksi.

Janina Fry, 43

(kuva: Senja Rapila)

- Kaikissa ikävaiheissa on oma viehätyksensä. Sanoisin silti, että parasta on tässä iässä, missä nyt olen. Olen oppinut paljon vuosien varrella. Jos olisi parikymppisenä tieto, mikä on nyt, olisin ollut aikamoinen guru. Nautin siitä, että kun on lapset ja intohimotyö ja se oppi on selkärangassa. Tää on aika kivaa aikaa, tässä ja nyt, Janina Fry kertoo.

- Sellainen turha hötkyili ja panikointi, mistä olen stressannut nuorempana. Visio on kirkkaampi, mikä on tärkeämpää ja mikä ei.

Jenni Vartiainen, 34

(kuva: Senja Rapila)

- Täkllä hetkellä parasta on tämä ikä. Olen 34, ja elämä ei voisi olla paremmin. Koen, että 24-vuotiaana elämäni oli hakuammuntaa. Ihmiset kypsyessään paranevat. Tulee viisautta, rauhaa ja armollisuutta itseä kohtaan, hän sanoo.

Lue myös: Ikä jolloin nainen on itsevarmin - yllättääkö?

Lue myös: Maailman vanhin nainen: "Sinkkuna pysyminen on pitkän iän salaisuus"

Lue myös: Paras ikä tulla äidiksi selvitettiin - tekee naisesta älykkäämmän

Lue myös: Missä iässä on liian vanha bailaamaan yökerhoissa? Ihmiset vastasivat

Lue myös: Missä iässä nainen harrastaa elämänsä parasta seksiä? Tutkimus selvitti

Kilpailut

Uusimmat