Kuva: AOP

Duudson-Jukka julkaisi harvinaisen perhekuvan - vaimo on hurmaava kaunotar!

24.07.2017 12:43 - Anna Hopi

Nelihenkinen perhe asuu yhdessä Yhdysvalloissa.

Duudsoneista tuttu Jukka Hildén asuu perheensä kanssa Los Angelesissa, jonne keskittyy myös tähden ura. Mies on julkaissut vain harvoin kuvia perheestään, ja varsinkin hänen vaimonsa on pysynyt poissa julkisuudesta. Nyt Hildén kuitenkin esittelee Instagramissa koko perheensä perhepotretissa.

Kuvassa nähdään pariskunta, joka pitelee sylissään kahta lastaan. Duudson-Jukan vaimo on pukeutunut punaiseen kesämekköön ja hehkuu kauniina otoksessa.

Kuvatekstissä Hildén kertoo avoimesti perheen tärkeydestä hänelle.

– Perheeni. Rakkaani. Kaikkeni. Elämäni enkelit ja auringonpaisteet, jotka ovat pitäneet minut maan pinnalla aina. Viime aikoina on ollut hullua. Valtava vyöry töitä, mutta olemme saavuttaneet jotain, jota olemme halunneet jo kauan, Hildén kirjoittaa kuvan oheen englanniksi.

Mies kiittelee kuvatekstissä yhteistyökumppaneitaa ja antaa vihjettä tulevista työkuvioista. Hän vihjailee samalla jostain suuresta, jonka eteen on tehty paljon töitä.

Lue myös: Jukka Hildén lapsuudestaan Ellessä: "Minulle tuli kaikesta huolimatta hyvä sydän"

Kilpailut

Uusimmat