Kuva: Senja Rapila

Suosikkiyhtye puolustaa raittiutta musapiireissä: Nykyään et ole friikki, jos et juo keikoilla kaljaa!

25.08.2017 13:45 - Senja Rapila

Taikapeili kertoo, että keikkaelämä on muuttunut runsaasti vuosien aikana.

Pop-duo Taikapeili oli yksi 90-luvun suosikkiyhtyeistä. Duolla on paljon hittikappaleita, mitkä fanit muistavat vielä tänäkin päivänä; yksi niistä on Jos sulla on toinen. Yhtyeen tähdet Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen kertovat, että musiikki onkin keino hypätä ajassa taaksepäin.

- On ihanaa nähdä ihmisissä se, että niillä tulee sellainen aikahyppy takaisin nuoruuteen ja teini-vuosiin, Tapio kertoo haastattelussa.

- Kyllä joka keikalla näkee jonkun, joka on liikuttunut tai kikattaa ystävänsä kanssa, hän hymyilee.

"Ihmiset käyttivät enemmän alkoholia"

Naiset kertovat, että keikkaelämä on muuttunut paljon näiden vuosien aikana. Muun muassa bäkkäritarjoilut olivat 90-luvun puolella huomattavasti alkeellisempia. Lisäksi muutos näkyy alkoholinkäytössä.

- Ihmiset käyttivät vähän enemmän alkoholia, tai ainakin eri paikoissa. Tuntuu että tämän päivän työmoraali on niin kova, että se mitä jokainen tekee töiden jälkeen on oma asia. Tähän työhön se ei sillä lailla kuulu enää pakollisena. Nyt et ole friikki, jos et juo kaljaa (työajalla/keikoilla), Siitonen kertoo.

Kuuluuko alkoholi enää Taikapeilin keikkailuun?

- Me ei enää pystytä siihen! naiset naurahtavat.

Lue myös: Suomalaisyhtye fiilistelee Suomen festarikesää: "Satoi tai paistoi, ihmiset jaksavat bilettää!"

Lue myös: Raptori: "Oi, Beibi -biisin ainoa tarkoitus oli olla Suomen törkein pop-kappale!"

Lue myös: Raptori villitsi yleisön ysärifestareilla - katso kuvakooste keikalta

Kilpailut

Uusimmat