Kuva: Mikko Räsänen

Jouko Turkan opetustyyli hämmensi nuorta Martti Suosaloa: "Mietin, onko hän noita tai meedio"

29.09.2017 09:30 - Anna Hopi

Suosalo sai näyttelijätyön oppia 80-luvulla Teatterikorkeakoulussa kuuluisalta ohjaaja Jouko Turkalta.

Näyttelijä Martti Suosalo on mies, joka on näytellyt suomalaisissa huippuelokuvissa, näytelmissä ja TV-sarjoissa vuosien ajan. Koko kansa tuntee hänet, mutta mies saa kuitenkin kulkea kadulla täysin rauhassa kenenkään häiritsemättä.

- Helsingissä julkisuuden henkilöt saavat olla päiväsaikaankin kadulla todella rauhassa. Suomi on siitä hieno maa, että täällä ei kuvia kumarrella. Saan mennä esityksen jälkeen samalla bussilla yleisön kanssa kotiin ilman, että kukaan tulee sanomaan yhtään mitään, kertoo Iskelmän juontajan Satu Kotosen Sunnuntaivieras-ohjelmassa.

- Korkeintaan joku sanoo, että kiitos esityksestä. Kun kerroin tämän sveitsiläiselle ystäväpariskunnalle, he olivat ihmeissään. Jossain maailmalla se on erilaista, mutta Suomessa emme ole sen kummempia työläisiä kuin muutkaan ihmiset. Painetaan pitkää päivää. Se tapahtuma lavalla on jotain erityistä, mutta emme ole muuten kuin tavallisia pulliaisia.

Isänmaallinen mies, Kulkuri ja joutsen ja Rentun Ruusu -elokuvista tuttu Suosalo tuntuu suhtautuvan julkisuuteen rennosti. Hän väistää julkisuuden kiroja esimerkiksi välttelemällä baareja.

- Kun olimme Rentun Ruusu -elokuvan kiertueella, Veksi Salmi sanoi meille muille, että "pojat, klo 12 kannattaa lähteä kapakasta, sitten alkaa muuttua vaunut kurpitsaksi, silloin alkaa tapahtua." Tämä on edelleen hyvä ohjenuora edelleen. Ihminen muuttaa lajia humalassa. Silloin et voi istua rauhassa, vaan saatetaan ajatella, että nyt on taiteilijalla noussut hattuun, ja sitten ollaankin jo käsirysyä harrastamassa. Sitten viedään putkaan ja päädytään keltaisen lehdistön juttuihin.

"Hämmästelin, miten Turkka näki lävitseni"

Suosalo kuuluu sen ajan näyttelijäkaartiin, joka on saanut oppinsa Teatterikorkeakoulussa tiukoista metodeistaan tunnetulta ohjaaja Jouko Turkalta.

- Hänellä oli valtava vaikutus uraani, koska hän oli iso persoona. Siellä oli hyviä opetuksia, mihin vieläkin nojaudun. Kaikille se ei sopinut, osasin suodattaa hänen ajatuksistaan parhaat palat omaan taiteeseeni, Martti Suosalo sanoo.

- Urheilu oli minulle helppoa, sitä olisin voinut jatkaa pitkäänkin. Henkinen puoli ihmetytti. Hän näki sukulaisistani asioita vain katsomalla minua. Se hämmästytti, että miten hän pystyi näkemään lävitseni. Ihmettelin, miten hän tiesi, että olin juossut siskoni perässä ja huutanut, että "älkää jättäkö". Tai miten hän tiesi enoistani asioita. Mietin, että onko hän joku noita vai meedio.

Näyttelijä kertoo oppineensa Turkalta, miten ihmisiä tulee katsella ja rakentaa rooleja esityksiä varten. Hän myöntää silti, etteivät Turkan opetusmetodit toimisi samalla tavoin nykyajassa.

- Jos Turkka menisi samalla tavalla opettamaan nyt Teatterikorkeakouluun, hän olisi luultavimmin vankilassa kahden päivän jälkeen, ja oppilaat olisivat terapiassa. Maailma oli erilainen vuonna 1983. Nyt täytyy olla monessa suhteessa varpaillaan, ettei joudu edesvastuuseen. Kyllä silloinkin joku kantelu oli tehty Opetusministeriöön. Silloinkin oltiin tapetilla. Oli hienoa mennä kapakkaan perjantaina isojen lööppien jälkeen, kun siellä katseltiin, että tuolta ne hullut tulevat, mies hymyilee.

(kuva: Bauer Media)

Martti Suosaloa voit kuunnella Iskelmän iltapäiväjuontajan Satu Kotosen Sunnuntaivieras-ohjelmassa sunnuntaina klo 14-15.

Lue myös: Martti Suosalo: Yleisö ei ole minulle enää pelkkää massaa!

Lue myös: Martti Suosalo kritisoi Suomen elokuvateollisuutta: Näyttelijät pääsevät liian helpolla!

Kilpailut

Uusimmat