Ensitreffit alttarilla -asiantuntijat järkyttyivät parien ratkaisuista: "Hirveä takaisku!"

08.11.2017 13:25 - Anna Hopi

Vastikään päättynyt Ensitreffit alttarilla -kausi oli sarjan historian eripuraisin.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolme paria sanoivat toisilleen tahdon. Päätösjaksossa nähtiin, miten Marin ja Petrin, Markuksen ja Johannan sekä Esan ja Aliisan rakkaustarinoille lopulta kävi. Tutustumisen ja yhteiselon jälkeen avioliittoaan aikoivat jatkaa vain Markus ja Johanna, sen sijaan Petri ja Mari sekä Aliisa ja Esa päätyivät eroon.

Psykologi Tony Dunderfelt oli seksuaaliterapeutti Elina Tanskasen ja rakkaustutkija Jason Lepojärven kanssa valitsemassa pariskuntia. Hän kertoo päätösjakson olleen asiantuntijoille vaikea.

- Olo on sydäntäsärkevä, tämä oli meille asiantuntijoille hirveä takaisku, miten emme voineet nähdä tätä etukäteen. Tämä oli iso yllätys - halusimme asiantuntijoiden kanssa tietenkin että kolme paria kolmesta onnistuu, hän luonnehtii tunnelmiaan Voice.fi-sivustolle.

- Pikkuisen voi omaa vastuuta sysätä testeihin ja kyselyihin. Totean, että kaikilla pareilla oli hyvät yhteensopivuuspisteet. Sen mukaan paljolti mentiin - toki tapasimme pareja moneen kertaan ja keskustelimme tuntikaupalla heidän kanssaan. Kaikki osallistujat olivat todella vahvasti mukana, hän huomauttaa.

Dunderfelt kokee, että kulunut Ensitreffit alttarilla -kausi oli sarjan historian riitaisin.

- Voi sanoa, että tämä oli ohjelman eripuraisin kausi. Toivoa ei kauheasti ollut ilmassa, se oli katsojille varmasti kauhistuttavaa katseltavaa. Sarjassa nähtiin enemmän ristiriitoja ja erimielisyyksiä, mitkä tietysti nekin kuuluvat parisuhteeseen, hän sanoo.

Kävimme Tony Dunderfeltin kanssa läpi ohjelmaan osallistuneet parit:

Petri ja Mari

(kuva: MTV)

Petri ja Mari päättivät erosta jo ennen päätösjaksoa, koska kyllästyivät suhteessa olevaan kylmään naljailuun. Parille ei ehtinyt kehittyä syviä tunteita toisiaan kohtaan, eikä suhde edennyt edes kaveriasteelle. Ongelmaksi muodostuivat erilaiset elämäntyylit ja arvomaailmat.

Asiantuntija Tony Dunderfelt:

- Häämatkan jälkeen oli jo heti kriisiä ilmassa. Se meni siihen hyvin nopeasti. Vaikka he pitivät toistensa ulkomuodosta, niin suhde oli kylmän välinpitämätön. Yleensä riitely vaatii tunteita peliin, tässä ei ollut paljon mistä riidellä. Molemmat ovat mainioita tyyppejä, mutta heidän yhteinen kemiansa ei toiminut. Kuumuutta ei ollut edes kunnon riitoihin.

Aliisa ja Esa

(kuva: MTV)

Aliisa ja Esa päätyivät jatkamaan eteenpäin ystävinä. Suhteen ongelmaksi muodostui romanttisten tunteiden puute. Varsinkin Aliisa kyseenalaisti suhdetta jo alkumetreillä. Esakaan ei lopulta löytänyt ihastumisen tunteita tutustumisesta huolimatta.

Asiantuntija Tony Dunderfelt:

- Heillä oli vaihtelevaa yhdessä, vähän tällainen on-off-tilanne. Heillä oli erilaiset odotukset siitä, millainen naisen pitää olla ja miehen pitää olla. Molemmat ovat mainioita tyyppejä erikseen.


Markus ja Johanna

(kuva: MTV)

Markus ja Johanna sen sijaan ovat asettuneet asumaan yhdessä Turkuun ja heidän yhteiselonsa jatkuu kuvausten päättymistenkin jälkeen. Kaksikolla oli alussa kommunikaatio-ongelmia, mutta yhteinen sävel kuitenkin löytyi.

Asiantuntija Tony Dunderfelt:

- Minulla tuli vahva intuitio heistä kun luin heidän hakemuksensa ja tapasin heidät erikseen. Johannan ja Markuksen vastuullisuus tuntui olevan samankaltaisuutta, ja olin iloinen, että intuitioni piti paikkansa. He kohtasivat hyvin vahvuuksiaan. Ongelmana oli temperamenttierot - Marksu on introvertti tyyppi, joka pitää tunteitaan sisällään, kun taas Johanna on ekstrovertti, joka tuo tunteitaan spontaanisti esiin. He ymmärsivät, että toinen voi olla mukava ihminen, vaikka oliskin tällä tavalla erilainen.



Lue myös: Ensitreffit alttarilla -Petri avautuu: Olen kateellinen ihmisille, jotka elävät perheidylliä

Lue myös: Ensitreffit alttarilla -sarjassa eronnut Mari avautuu: "Unelmakumppani hyväksyy minut"

Kilpailut

Uusimmat