Kuva: Mikko Räsänen

Nelli Matulan joulupöydän erikoisuus: maissilaatikko!

23.12.2017 09:00 - Mikko Räsänen

Tämän syksyn läpimurtoartisti viettää joulua Espoossa perheensä kanssa.

Ennen tätä syksyä Nelli Matula oli lähinnä nuorison tuntema urbaani artisti. Läpimurto suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui hetkessä, kun Matula oli mukana MTV3:n Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Vasta parikymppinen espoolainen esiintyi ohjelmassa niin huikealla varmuudella ja lahjakkuudella, että hän sai valtavat määrät uusia ihailijoita. 

Matula kertoo huomanneensa muutoksen arjessa.

- Aikaisemmin kaupassa maitohyllyllä käydessä saatoin huomata, miten reidenkorkuiset nykii äitejään ja sanovat, että "katso, tuossa on Nelli Matula". Nyt ohjelman jälkeen yhtäkkiä ne äiditkin ovat alkaneet tunnistaa minut. En ole enää vanhemmillekaan nobody, Matula kertoo ja sanoo, ettei tämän kaltainen huomio ole ärsyttänyt.

- Minusta on vain kivaa, että jengi tulee puhumaan. 

Tähdet, tähdet -ohjelmassa oli mukana kymmenen kilpailijaa. Matula putosi jatkosta viidentenä. Hän on suoritukseensa todella tyytyväinen.

- Olin asennoitunut siihen, että varmaan tipun ensimmäisenä. Viikko viikon jälkeen ajattelin, että mitä ihmettä, vieläkö tämä jatkuu? Ensimmäisestä eliminaatiosta lähtien kaikki oli pelkkää voittoa.

Matulan asenteen ymmärtää, sillä hän osallistui ohjelmaan sen kokemattomimpana artistina. 

- Olin keltanokka ja amatööri meriittieni ja iän puolesta. Olin ihan innoissani jo siitä, että minut ylipäätään haluttiin mukaan, ja koin sen luottamuslauseena. 

Matula ihastutti erityisesti isoilla balladeillaan, sillä hän esitti ohjelman toisessa jaksossa Whitney Houstonin I Have Nothingin.

- Olihan se varmaan aika typerä veto lähteä vetämään sellaista. Jos kysymys on, että vetäisitkö Whitney Houstonia suorassa lähetyksessä, niin ei varmaan yleensä ole kovin järkevää vastata myöntävästi. Mutta tuo oli niitä hetkiä, joissa pidin jääräpäisesti kiinni omasta kannastani. 

Jääräpäisyys kannatti. Matulan esitys suorastaan sai yleisön innostumaan ja esimerkiksi Twitter täyttyi ylistävistä kommenteista.

- Oli ihana lukea palauteviestejä esityksen jälkeen. Jengi oli ihan ,että ”mitä ihmettä” ja kertoivat olleensa varmoja, että floppaan. Onnistuin varmaan murtamaan nuoreen naisartistiin kohdistuneita ennakkoluuloja, kun en ollutkaan levy-yhtiösetien tuote ja autotunetettua kuraa.

Matulan jääräpäisyys oli kuitenkin loppua myöhemmin, kun elokuvamusiikkijakson kappaleeksi Matula valitsi Celine Dionin Titanic-tunnarin My Heart Will Go On

- Minulle meinasi silloin tulla pupu pöksyyn viime hetkellä. Olin ollut kipeänä juuri ennen sitä viikkoa ja siksi vähän epävarma äänestäni. Olin myös luvannut soittaa poikkihuilulla kappaleen intron, mutta tajusin, etten ole koskenutkaan huiluun yli viiteen vuoteen. 

- Silloin minuun iski epäusko, jonka takia aloin myös liikaa kuuntelemaan ympärilläni olevia ihmisiä. Ja kun sielläkin kauhisteltiin, että "ai, sä aiot vetää sen?" ja mietittiin, ärsyttääköhän se, kun pian Whitneyn jälkeen vedän taas ison balladin. Se kasvatti epävarmuutta.

Lopulta Matula soitti tuotantoyhtiöön viikkoa ennen jaksoa ja sanoi, että haluaa vaihtaa kappaleen viime tipassa.

- Ne sanoi, että et vaihda, koska ei ole olemassa mitään noin isoa leffabiisiä.

Rohkaisu toimi, Matula soitti huilua, lauloi Celineä ja kaikki meni nappiin. 

Matulan vuosi sai täydellisen huipennuksen. Viikko sitten hän julkaisi uutuussinglensä Tää ei oo ohi, ja sitä ennen hän sai ennenaikaisen joululahjan, kun hän kuuli olevansa ehdolla Emma-gaalassa vuoden tulokkaaksi. 

- Olin luennolla, kansantalouden kirjat edessä, kun sain viestin, jossa kerrottiin ehdokkuudestani. En ole käynyt Emma-gaalassa edes vieraana ja nyt olen siellä ehdokkaana. Yritin purra kieltä, koska olisi haluaisin huutaa iloani kerrostalojen katoilta, mutta en saanut siinä vaiheessa kertoa kenellekään.

Ensi vuodesta on tulossa hänelle erityisen jännittävä, koska silloin on tarkoitus julkaista hänen esikoisalbuminsa. Mutta sitä ennen Matula rauhoittuu joulun viettoon. Suunnitelmat on jo tehtynä.

- Minun jouluni perustuu traditioihin. Joka joulu vietetään täsmälleen samalla kaavalla. En ole ikinä tajunnut ajatusta, että lähdettäisiin jouluksi ulkomaille lomalle.

- Jouluna ajattelin kökkiä kuusen alla, maata x-asennossa lattialla, syödä, nukkua hyvin, syödä lisää, nukkua. Haluaisin ehtiä leipomaan ja leipoa kaiken mahdollisen koko universumissa.

- Vietän joulun aina perheeni kanssa. Yksi erikoinen perinteemme on seurausta siitä, että vanhempani ovat aikanaan asuneet töiden puolesta Jenkeissä. He ovat tuoneet sieltä tradition, että joulupöydässämme on aina maissilaatikkoa, mikä on USA:ssa tyypillinen thanksgiving-ruoka. Se on ollut lapsuudesta asti meidän jouluruoka. 

Kuuntele Nelli Matulan uutuuskappale alta. 

Lue myös: Laulajatulokas Nelli Matula avoimena: "Tämä kaikki voi loppua jo huomenna"

Lue myös: Me Naiset: Nelli Matula menetti puolet hiuksistaan stressin seurauksena - "Superrankka vuosi"

Kilpailut

Uusimmat