Kuva: MTV

Entinen Miss Suomi Lotta Näkyvä paljastaa ikävimmän palautteen, jonka on saanut

24.01.2018 09:15 - Henna Koste

Missikaunotar Lotta Näkyvä on puhunut paniikkikohtauksistaan avoimesti. Moni on kiitellyt rohkeudesta, mutta kaikkia se ei ole miellyttänyt.

Entinen Miss Suomi Lotta Näkyvä, 29,  (os. Hintsa) kruunattiin Suomen kauneimmaksi vuonna 2013. Näkyvä on yksi helmikuussa alkavan Kaunis elämä -sarjan kaunottarista. Naisen viime vuosiin on kuullut niin onnea kuin suruakin. Missi avioitui jääkiekkoilijamiehensä Kristian Näkyvän kanssa vuonna 2016. Myöhemmin samana vuonna nainen joutui hyvästelemään rakkaan isänsä. 

Näkyvä on puhunut avoimesti paniikkihäiriöstään ja itsetuhoisista ajatuksista. Nainen saa päivittäin paljon palautetta sosiaalisen median väyliä pitkin. Valtaosa kommenteista on positiivisia, mutta myös ikäviä kirjoituksia mahtuu joukkoon. 

- Kun päätin puhua paniikkikohtauksistani avoimesti viime kesänä, tuli kommenttia, että "haluat vain esille, keksi joku parempi tarina". Se, että joku lähtee kyseenalaistamaan hyviä tekoja ja tarkoitusperiä, siitä tulee nihkeä olo, Näkyvä sanoo.

Uupumus laukaisi alun perin Näkyvän paniikkikohtaukset. 

- Epäilen, että luonteellani olisin saanut missä vain työssä uupumuksen aikaiseksi. Kun mikään, mitä teen ei riitä ja haluan pystyä aina parempaan ja parempaan, siinä väsyttää itsensä aika nopeasti, Näkyvä toteaa.

Hän ei osaa sanoa, että lähtisikö nyt uudelleen kisaamaan. 

- Vaikea kysymys, koska se oli silloin ihan päähänpisto. Elän elämää niiden mukaan. Riippuu varmaan päivän moodista, Näkyvä naurahtaa.

Lue myös: Entiset Miss Suomet tuskailevat: Vieraat miehet lähettävät peniskuvia

Lue myös: Karita Tykkä rakkaudestaan esiintymiseen: "Mitä suurempi näytös ja gaala-asu, sitä enemmän nautin!"

Kilpailut

Uusimmat