Kuva: Senja Rapila

60 vuotta täyttävä Salkkarit-tähti Esko Kovero Ilta-Sanomille: En ole miettinyt lopettamista

14.02.2018 07:18 - Reija Saarinen - Luettu 635 kertaa

Esko Kovero nousi sähköasentajasta tv-suosikiksi.

Muun muassa Salatut elämät -sarjasta tuttu Esko Kovero täyttää sunnuntaina, 18. helmikuuta 60 vuotta. Suuria juhlia mies ei ole järjestämässä, mutta kakkukahvit hän aikoo juoda.

- En mä nyt mitään stadionkeikkaa aio järjestää, mutta eiköhän sitä tuttaville ja läheisille pidä kakkukahvit tarjota, Kovero kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Kovero on ollut mukana Salkkareissa jo 19 vuotta. Vaikka aika on pitkä, ei se ole siltä Koveron mukaan tuntunut. Etenkin työporukka saa kiitosta.

- Itselläni sellaista vakavaa pohdintaa lopettamisesta, ihan rehellisyyden nimissä ei ole koskaan ollut, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Hän kuitenkin myöntää, että sarjaa kuvatessa on tullut vastaan muutamia tiukkoja paikkoja.

- Haastavinta oli ehdottomasti, kun Ismon tytär Miia kuoli. Oman lapsen kuoleman esittäminen oli todella raskasta. Se pisti ajattelemaan, miten helposti onni voi muuttua tragediaksi, hän jatkaa.

Mutta vaikka pyöreitä vuosia tuleekin täyteen, ei Kovero ole jäämässä eläkkeelle. Yhä edelleen hän kulkee työmatkansa Tampereelta Helsinkiin hymyssä suin.

Lue myös: Salattujen elämien Esko Kovero sarjan tuomasta julkisuudesta: "Salakuvien ottaminen tuntui pahalta"

Lähde: Ilta-Sanomat

Arvostele artikkeli

Kuuntele Iskelmää puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Kilpailut

Uusimmat