Kuva: YouTube

Sara Parikka muistelee ikimuistoisinta Salkkarit-kohtausta: "Siihen liittyi paljon fyysistä työtä"

08.03.2018 13:15 - Senja Rapila

Parikka on näytellyt Peppiä Salatuissa elämissä vuodesta 2007 alkaen.

Suomalaisnäyttelijä Sara Parikka, 26, palasi Salkkareihin viime syksynä äitiysloman jälkeen. Ensimmäiset kuvaukset äitiysloman jälkeen oli elokuussa. Näyttelijä kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että töihin palaaminen pitkän äitiysloman jälkeen oli ihanaa.

- Oli todella ihana palata ja se tuntui todella luonnolliselta. Olin samalla todella kiitollinen siitä että sain tulla takaisin, eihän se ole mikään itsestäänselvyys että sai tänne tulla, hän kertoo haastattelussa. 

Meno kuvauksissa ei ole niinkään muuttunut, vaan pysyy Parikan mukaan "pelottavan samanlaisena".

- Ei, se on vähän jopa pelottavaa, että kaikki pysyy samana. Totta kai tarina voi vähän muuttua ja tekee eri ihmisten kanssa töitä, mutta jotenkin se henki on aina täällä aivan sama.

Parikka on näytellyt Peppiä Salatuissa elämissä vuodesta 2007 alkaen. Hän kertoo, että sarjan juonenkäänteistä mieleen on erityisesti jäänyt se kohtaus, missä Peppi tippuu kaivoon.

- Siihen kun liittyi aika paljon kaikkea fyysistä työtä, kuvattiin altaassa ja kaikkea tällaista, näyttelijä perustelee. 

"Kirjepostin saaminen oli ihanaa"

Parikka muistelee, että uran alkuajalta yksi ikimuistoisimmista asioista on se, että silloin ihmiset lähettivät vielä kirjepostia idoleilleen. Tänä päivänä kaikki on vain yhden klikkauksen päässä, kun taas ennen fanit ovat nähneet vaivaa kirjoittaakseen idolilleen kirjeen ja vieneet sen postiin.

- Silloin kun tuli vielä kirjepostia, se oli aika ihanaa. Olin silloin nuori lukiolainen ja saatoin saada kaksikymmentä kirjettä päivässä. Nykyään jos ajattelee, niin se on ihan hullua, että sellaista edes on ollut! hän nauraa.

- Vastasin niihin kaikkiin, minulla oli silloin erikseen päivät, jolloin vastasin pelkästään fanipostiin.

"Ihmiset puhuttelivat roolinimellä"

Vaikka Parikka oli vasta 16-vuotias aloittaessaan näyttelemisen suosikkisarjassa, sai hän pidettyä yksityisyydestään huolen. Täysi-ikäisenäkin Parikkaa lähestyttiin enemmän baarireissujen aikana kuin kadulla.

- Tietty sitten kun oli täysi-ikäinen ja kävi baareissa, silloin kun ei ollut sosiaalista mediaa, niin kyllä ihmiset puhutteli silloin vielä enemmän roolinimellä ja saattoi enemmän jotain sanoa. 

Eroa näkyy näyttelijän mukaan myös paikkakuntakohtaisesti.

- Minusta tuntuu, että täällä pääkaupunkiseudulla ihmiset ovat jo niin tottuneita, eri asia on heti kun lähtee pohjoisempaan. Siellä voidaan vielä hieman eri tavalla suhtautua.

Lue myös: Sara Parikka muistuttaa pienten lasten vanhempia: "Olkaa armollisia toisillenne"

Lue myös: Salkkarit-tähti muistelee ohjelman kuvauksia 90-luvulla: Ohjaaja hermostui näyttelijöiden käytökseen

Lue myös: Homoseksi Salatuissa elämissä nosti kohun - näyttelijä puolustaa kohtausta

Kilpailut

Uusimmat