Kuva: Handout

Valmentaja-elokuvan virallinen juliste julki - katso

21.05.2018 10:42 - Reija Saarinen

Elokuva saa ensi-iltansa lokakuussa.

Tuukka Temosen toinen kokopitkäelokuva, Valmentaja saa ensi-iltansa 17. lokakuuta. Kyseessä on elokuva, joka kertoo tarinan isän jättämästä pojasta, joka juoksee elämäänsä läpi etsien menestystä, huomiota ja omaa miehuuttaan.

Elokuvan virallinen juliste julkaistiin tänään. Siinä nähdään päätähti Mikko Nousiaisen lisäksi muun muassa Riku Nieminen, Jukka Rasila sekä Teit meistä kauniin -elokuvassa Toni Wirtasta näytellyt Tatu Sinisalo.

- Ristiriita on elintärkeä näyttelijälle. Ilman sitä ei ole välineitä tai mahdollisuuksia ilmaista mitään muuta, kuin kädenlämpöistä ilmaa. Kun suomalainen bisnesmaailma asettaa raamit missä kertoa matka addiktioidensa kanssa painivasta hahmosta, niin kyseessä on joko ammatillinen itsemurha tai mahdollisuus kertoa ja löytää jotain merkittävää sekä itsestä, että ihmisistä yleensä. Tulta päin siis, Mikko Nousiainen toteaa tiedotteessa.

Virallisen julisteen pääset näkemään alta, aivan kuten elokuvan trailerinkin.

Lue myös: Toni Wirtanen muuntautui Valmentaja-elokuvan roolihahmoksi - tunnistaisitko rokkaria?

Kilpailut

Uusimmat