Kuva: Katariina Auvinen

Anssi Kela havahtui, kun keikalla oli alle 30 katsojaa - paljastaa nyt toisen mahdollisen urapolun

18.09.2018 19:45 - Katariina Auvinen

Anssi Kela on miettinyt pariin otteeseen, vaihtaisiko hän uraa, mutta musiikki on pysynyt vahvana miehen sydämessä.

Laulaja Anssi Kela, 46, on viihtynyt musiikkialalla jo vuosikymmeniä, jonka aikana hän on nähnyt niin uran nousut kuin laskutkin. Kela on maistanut megamenestystä, mutta soittanut myös saleille, jossa kuuntelijoina on ollut vain kourallinen ihmisiä. Koko uransa aikana mies on muutaman kerran pohtinut, olisiko aika jatkaa jollain muulla urapolulla. 

- Luulisin, että jos työni ei olisi musiikin parissa, se liittyisi jollain tavalla ehkä kirjoittamiseen, koska pidän siitä todella. Ehkä mä olisin toimittaja, se voisi olla ihan hyvä vaihtoehto sellaisessa rinnakkaistodellisuudessa, Kela pohtii Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Mies kertoo, että hänellä on käynyt erittäin hyvä tuuri urapolkunsa suhteen. 

- Mullahan ei ole minkäänlaista koulutusta, ei edes musiikin saralla, joten niin ajateltuna, mulla on käynyt hyvä tsägä. Jaksoin lukea itseni ylioppilaaksi, mutta sen jälkeen tuli aika nopeasti nämä Pekka ja Susi -kuviot, Rockin SM-mestaruus, päästiin tekemään levyä, tuli pientä hittiä ja näytti siltä, että tästä tie aukeaa, mutta sitten ei kuitenkaan, Kela muistelee. 

Anssi Kela perusti 1986 luokkatovereidensa kanssa yhtyeen Yhdeksäs hetki, joka myöhemmin sai nimekseen Pekka ja Susi. Pekka ja Susi -yhtye voitti Rockin SM-kilpailun, jonka jälkeen bändi sai levytyssopimuksen vuonna 1993. Kaikki tapahtui todella nopeasti. 

- Se oli hieman kuin sellainen varaslähtö, jota seurasi vuosien hiljainen aika. Tuolloin tein myös musiikkihommia muun muassa tuotannossa ja leikkasin musiikkivideoitakin yhdessä vaiheessa, Kela muistelee. 

Pekka ja Susi -yhtye hajosi ennen vuotta 2000, jolloin Kela nousi megasuosioon. Nummela-albumi julkaistiin vuonna 2001, joka nousi heti Suomen albumilistan ensimmäiselle sijalle useiksi viikoiksi. 

Tampereella tuli pysähdys

Nummela-albumin julkistuksen jälkeinen kesä vuonna 2001 oli yksi käänteentekevä ja ikimuistoisin hetki Anssi Kelan uralla.

- Silloin olin yksi Suomen isoimmista artisteista sinä kesänä ja se meininki oli sen mukaista, ei nyt ihan hysteriaa, mutta lähellä. Sieltä muistan muun muassa Kaivopuiston keikan ja Elämä lapselle -konsertin, kun kymmenet tuhannet ihmiset huutavat, hän muistelee. 

Kortin kääntöpuoli tuli näkyviin muutaman vuoden päästä, kun Kela julkaisi neljännen sooloalbuminsa Aukion

- Silloin päätimme, että lähdimme pitkälle kiertueelle. Lopulta kiertueella ei ollut tarjolla kuin seitsemän keikkaa ja Tampereella keikka oli sellainen, että sitä oli alle 30 ihmistä katsomassa. Silloin tuli pysähdys, kun mietin uraani Olympiastadionilta siihen paikkaan, hän miettii. 

Kela tajusi, että hänen elämässään on myös menossa käännekohta, jolloin hänellä oli vain kaksi vaihtoehtoa. 

- Ymmärsin, että tässä on nyt kaksi mahdollisuutta, joko lopetan kokonaan tai rupean nyt tekemään tosissani hommia sen suhteen, että saan kaivettua itseni tästä kuopasta. Päätin valita jälkimmäisen ja jotenkin niitä asioita rupesi tapahtumaan, hän kertoo. 

Vuonna 2012 mies aisti, että jotain on muuttumassa ja kun hän julkaisi 2013 Levoton tyttö -kappaleen, heitti Anssi Kelan nimen ihmisten huulille. 

Anssi Kelan seitsemäs sooloalbumi Ääriviivoja julkaistaan 21. syyskuuta. Levyltä on julkaisu kolme sinkkua, josta tuorein on Jotain on poissa -kappale.

Lue myös: Anssi Kela yllättää: "Haluan kirjoittaa oman elämäkertani"

Kela lähtee myös konserttisalikiertueelle, joka startataan 28. syyskuuta Lohjalta. Saat hankittua liput ja näet paikkakunnat täältä

Kilpailut

Uusimmat