Tuore maailmanmestari Petra Olli soitti suoraan radiolähetykseen: "Pian saa juhlia oikein kunnolla"

26.10.2018 10:30 - Reija Saarinen

Ollin mukaan hän kaipaa tällä paljon Iskelmän soittamaa musiikkia.

Tuore maailmanmestari Petra Olli yllätti Iskelmän aamujuontajat soittamalla studioon perjantaiaamuna.

- Mulla on ollut teitä niin ikävä, kun täällä Unkarissa ei soiteta niin hyvää musiikkia, kuin kotona Suomessa, hän totesi heti alkuun Mikko Siltalan ja Pauliina Puurilan vastatessa puheluun.

Olli voitti siis keskiviikkoiltana historiallisen maailmanmestaruuden. Kyseinen ottelu sai monet suomalaisetkin jämähtämään television äären. Mutta mikä Olilla itsellään oli fiilis kyseisessä hetkessä?

- Luulin jo hävinneeni viimeisillä sekunneilla, kun tajusin, että kaverilla on varoitus alla. Oli kyllä todella jännät hetket. Lopulta suomalainen voittaa aina, Olli naurahtaa.

Voitto oli tietenkin makoisa ja sitä on juhlittu asiaan kuuluvasti.

- On tässä tullut juhlittua ja unet on ollut vähillä. Nyt kuitenkin laukut pakattu ja kohti Suomea lähdetään. Saa sitten alkaa oikeasti juhlimaan ihan kunnolla, niin kuin pohjalaisilla on tapana, hän naurahtaa.

Koko puhelun voit kuunnella alta.

Kuuntele Iskelmän Aamuklubia arkisin 6-10.

Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Riossa painiva Petra Olli: "Iskelmä rauhoittaa ennen kilpailua"

Kilpailut

Uusimmat