Kuva: AOP

IL: Suomen Huutokauppakeisari paljastaa, mitkä esineet käyvät hyvin kaupaksi

28.12.2018 12:45 - Lauri Kujanpää

Ohjelmassa kaupataan jokaisen huutokaupan aluksi kuparipannu, josta on tullut oikea hittituote

Supersuositun Suomen Huutokauppakeisari -ohjelman johtohahmo Aki Palsanmäki, 49, kertoi Iltalehdelle, mitkä esineet kiinnostavat ostajia Hirvaskankaan huutokaupassa.

- Jos kotona on Arabian maitokannuja, eläinkuvioisia esimerkiksi kissaa, lehmää tai papukaijaa, niille on Suomessa paljon keräilijöitä, Palsanmäki sanoi haastattelussa.

Mies lisäsi myös, että muun muassa kunniamerkit, lottapuvut, korurasiat, lampunjalat. kulta, hopea, kahvikannut, sokerikot, kermakot ja lusikat tekevät myös hyvin kauppansa.

Ohjelmassa myydään jokaisen huutokaupan aluksi kuparipannu, josta on tullut oikea hittituote: Parhaimillaan siitä on maksettu jopa 700 euroa ja hyväntekeväisyyskohteena 3400 euroa. Näin Palsanmäki perustelee, miksi juuri kyseinen esine muuttui perinteeksi:

- Alkuvuosina Helin kanssa alettiin miettiä, mikä tuote olisi hyvä aloitukseen ja minkä tuotteen kaikki haluavat huutaa. Tultiin siihen tulokseen, että kuparipannulle on aina ostaja. Siitä tuli vahingossa hittituote.

Lue myös: Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki tunteikkaana: "Helin kanssa on helkkarin hyvä elää"

Lue myös: Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki täyttää 48 vuotta - poseeraa herttaisessa kakkukuvassa

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat